Phil Rudd toipuu sydänkohtauksesta – voisi palata AC/DC:n rumpupallille, mutta ei halua soittaa Axl Rosen kanssa

31.08.2016

Huumeiden kanssa sekoillut ja syyllisyytensä tappouhkaussyytteeseen myöntänyt entinen AC/DC-rumpali Phil Rudd palaisi mielellään heti aussibändiin, mikäli Angus Young vain kutsuisi, Rudd kertoi New Zealand Heraldille. Vaikka Rudd takaisin mieliikin, on kuviossa kuitenkin yksi mutka.

– En halua soittaa Axl Rosen kanssa. En oikein arvosta häntä, Rudd toteaa.

Muuta estettä Rudd ei paluulleen näe. 62-vuotias muusikko kertoo jättäneensä sekoilut taakseen ja olevansa hyvässä kunnossa. Parin viikon takaisesta sydänkohtauksesta huolimatta.

– Pyörin kotona ja yhtäkkiä tunsin oloni kummalliseksi. Rintaani iski outo kipu, joten taloudenhoitajani vei minut sairaalaan. Testien jälkeen selvisi, että valtimoni oli täysin tukossa ja kyseessä oli sydänkohtaus. Minulle asennettiin stentti ja nyt voin taas hyvin.

Rudd keskittyy tällä hetkellä omiin projektinsa tulevaan kiertueeseen. AC/DC puolestaan aloitti juuri Rock or Bust -kiertueensa viimeisen pätkän Pohjois-Amerikassa. Axl Rose paikkaa kiertueella kuulo-ongelmien vuoksi syrjään jäänyttä Brian Johnsonia.

Lisää luettavaa