”Pimeys tarkoittaa verhoa ihmisen ja todellisuuden välissä” – haastattelussa kotimainen Teloch

Jyväskyläläislähtöinen Teloch tekee black metalia omien sääntöjensä mukaan. Toisella levyllään bändillä on tarjota vastustamattomasti tempovaa paholaisen musiikkia sekä mielenkiintoinen yllätys sanoituspuolella.

Ensi vuonna kymmenvuotista taivaltaan juhlistavan Telochin mukavaa palautetta saaneesta Morbid Prayer -esikoisesta on seitsemisen vuotta. Mihin suuntaan bändi on kehittynyt välivuosien aikana?

– Olemme ruvenneet kuulostamaan enemmän siltä, mitä alussa haimme. Osa kehityksestä on tapahtunut itsestään, mutta sovimme jo Descent–Ascend-ep:n [2012] jälkeen, että kitaristimme J.R. säveltää tulevien kappaleiden pohjat yksin. Aikaisemmilla julkaisuilla J.K. [kitara] sekä jo bändistä poistunut Vomor [basso] tekivät myös kappaleita, laulaja T.I. kertoo.

– Päätös tehtiin sen takia, että juuri J.R:n sävellykset tekevät Telochista Telochin. Treenausvaiheessa kaikki jäsenet toki tuovat omat mausteensa kappaleisiin muodostaen lopullisen kokonaisuuden.

Uuden albumin nimi on Thus Darkness Spake. Mitä tittelissä mainittu pimeys teille edustaa?

– Varmaan jokaiselle hieman eri asioita. Telochin yhteydessä se kuvaa ihmisen ja luonnon pimeää puolta, voimaa, joka syö mustan aukon lailla kaiken mutta antaa ammentaa itsestään. Se tarkoittaa myös verhoa ihmisen ja totuuden tai todellisuuden välissä sekä kuolemaa kaikissa sen muodoissa.

Levyn viimeisen kappaleen, Hymni tulelle, sanat ovat suoraa lainausta Eino Leinon samannimisestä runosta, joka on julkaistu vuonna 1901. Kyseessä on samalla myös Telochin ensimmäinen suomeksi laulettu kappale.

Mikä on tarina biisin sanoitusten takana?

– Olen arvostanut Leinoa kirjoittajana jo pitkään ja halunnut käyttää kyseistä runoa Telochissa. Nyt näin, että siihen on mahdollisuus. Runo tuo hieman erilaista näkökulmaa omiin teksteihini verrattuna.

Telochin tyyli on rokkaavaksikin luonnehdittavan orgaanisen otteensa ansiosta perinnetietoista mutta myös totaalisen omaleimaista ja edukseen erottuvaa. Kuinka tärkeää joukosta erottautuminen on teille?

– Omalaatuisuus ja joukosta erottuminen ovat tietysti hienoja asioita, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Luonnollinen kehitys on tuonut meidät tähän pisteeseen. Onneksi näin, koska pakotettuna omalaatuisuuden hakeminen saattaa kuulostaa teennäiseltä.

Black metal on useimmiten erittäin harkittua musiikkia, joka ei synny vahingossa. Miksi olette valinneet linjaksenne juuri blackin?

– Alkujaan bändi perustettiin varmaan syystä, mistä bändit yleensä, eli halusta soittaa tietyn tyylistä musiikkia. Noihin aikoihin kaikki jäsenet kuuntelivat black metalia erityisen paljon, joten valinta ei ollut vaikea. Nämä syyt ovat olemassa vieläkin, emmekä voisi kuvitellakaan tekevämme muunlaista musiikkia.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.

Lisää luettavaa