”Politiikka on monella tapaa piilevä osa tätä albumia” – haastattelussa Cannibal Corpse- ja Killswitch Engage -pohjainen Serpentine Dominion

Saattaa olla, ettei Cannibal Corpsella ja Killswitch Engagellä ole juuri yhteistä, mutta kun yhtyeiden keulakuvat lyöttäytyvät samaan bändiin, alkaa tapahtua. Todisteeksi tästä käy Serpentine Dominionin napakka esikoislevy.

24.12.2016

Idea Serpentine Dominionista lähti kytemään Killswitch Engage -kitaristi Adam Dutkiewiczin päässä vuoden 2009 Rockstar Energy Drink Mayhem -festivaaleilla. Sen bändikattaukseen kuuluivat miehen oman pumpun ohessa Cannibal Corpse ja The Black Dahlia Murder.

Uuden bändinsä laulajaksi Dutkiewicz kaavaili jykeväniskaista CC-murisijaa George ”Corpsegrinder” Fisheriä ja rumpaliksi nyttemmin jo entistä Black Dahlia Murder -kannuttajaa Shannon Lucasia.

Yhtyeen perustamisesta on seitsemän vuotta. Onko visio musiikin suunnasta muuttunut tänä aikana?

– Ei itse asiassa yhtään. Projektin saattaminen loppuun vei paljon aikaa, koska aikataulujemme sovittaminen oli hankalaa ja myös sanoitukset ottivat oman aikansa. Olen todella iloinen, että levy on viimein purkissa, Dutkiewicz huokaisee.

Yhdeksänbiisinen nimikkokiekko on tiukka ja ytimekäs levy. Sen kappaleiden kestot pyörivät keskimäärin alle kolmessa minuutissa päätöskappale This Endless Warin tuodessa levylle kestoa ”peräti” 4.38 minuutin verran.

– Ei minulla ollut mitään aikeita kirjoittaa tarkoituksellisesti alle kolmeminuuttisia kappaleita, niistä nyt vain tuli sellaisia. Ehkä se johtuu siitä, että tempot ovat niin nopeita, Dutkiewicz kuittaa.

Levyn sanoituksista vastaa Adamin pitkäaikainen ystävä ja bändikaveri, Killswitch Engagestä tuttu laulaja Jesse Leach. Miksi et kirjoittanut sanoituksia itse?

– George halusi alkujaan kirjoittaa sanoitukset. Hän yritti sitä muutaman kerran, mutta ei saanut aikaiseksi mitään, mihin olisi ollut tyytyväinen. Lopulta tajusimme, että tarvitsemme ulkopuolisen sanoittajan. Jesse tuli luonnollisesti mieleeni, koska olen tehnyt monia levyjä hänen kanssaan ja nauttinut työskentelystämme.

Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että yhtyeen nimi ja albumin konsepti pyörivät Amerikan hallituksen sisäisen korruption, uskonnon, suuren bisneskoneiston ja muun vastaavan ympärillä. Tästähän voisi päätellä, että Serpentine Dominion on poliittinen yhtye.

– Ei nyt varsinaisesti, mutta politiikka on monella tapaa piilevä osa tätä albumia. Minusta levyllä on kyse siitä, että maailmassa tapahtuu koko ajan paljon pahoja asioita, vaikka emme olisi niistä aina tietoisia. Maailma voi olla pahimmillaan todella pelottava paikka.

Näinkin pitkään ottaneesta levystä ei voi puhua muuna kuin projektina, joten aktiivista tai keikkailevaa bändiä Serpentine Dominionista tuskin tulee. Millaisena näet bändinne tulevaisuuden?

– Tein tämän levyn ihan puhtaasti hauskanpitoprojektina. Arvostan Georgea ja Shannonia yli kaiken ja ajattelin, että voisi olla hauskaa tehdä jotain heidän kanssaan… ja niinhän se oli!

– Juuri nyt näyttää siltä, että bändin tulevaisuus on hyvin epävarma. Täytyy katsoa, kelpaako tämä albumi yhtään kenellekään, ja miettiä jatkoa sen mukaan.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 10/2016.

Lisää luettavaa