Profane Omenin soundia uudistava viides pitkäsoitto purkissa – siinä sivussa syntyi myös akustinen levy

"Ei tässä mitään iskelmää olla rupeemassa vetämään, mutta ollaan aina tykätty tehdä ja soittaa myös akkaribiisejä."

02.10.2017

Lahtelaisryhmä Profane Omen on saanut järjestyksessään viidennen pitkäsoittonsa äänitykset valmiiksi. Kaikessa rauhassa valmisteltu albumi sai muotonsa tuottaja Juho Räihän käsissä ja sitä suunnitellaan julkaistavaksi alkuvuodesta 2018. Levyn yhdeksällä kappaleella kuullaan uudistunutta Profane Omenia.

”Sen lisäksi, että päästiin tekemään levyä kahden basson voimin, oli koko biisinkirjoitusprosessi tällä kertaa erilainen. Haluttiin luoda Profane Omenin soundi uudestaan, ja mielestämme onnistuttiin”, yhtye kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.

Koska levyn konsepti on tavallisesta poikkeava, bändi haluaa jättää vielä tässä vaiheessa tarkempia yksityiskohtia kertomatta, mutta lupaa yllätyksiä olevan taatusti luvassa. Yllätys on myös nyt julkaistava video The Tune of the Damned -kappaleesta, joka löytyy pitkäsoiton ohessa kaikessa hiljaisuudessa syntyneeltä akustiselta levyltä.

”Toki me ymmärretään, ettei ole ehkä seksikkäin mahdollinen veto metallibändiltä julkaista akustinen biisi keulille. Tämä nyt on kuitenkin jo meidän viides levy, ja sitä myöten on ollut tarve tehdä myös uusia asioita. Ei tässä mitään iskelmää olla rupeemassa vetämään, mutta ollaan aina tykätty tehdä ja soittaa myös akkaribiisejä. Varsinaisella levyllä sitten rypistetään kunnolla.”

Akustisen levyn voi hankkia omakseen ennakkomyynnin kautta, josta tippuu lisätietoa myöhemmin. Bändin livekuntoa ja uusia biisejä pääsee tarkastamaan puolestaan Tampereen Lost in Music -festivaaleilla lauantaina 7. lokakuuta.

Lisää luettavaa