Progemetalliyhtye External uudisti soundiaan – esittelee sitä Inertia-singlellä

Kappale on osa tulevaa ep-julkaisua.

09.09.2020

Pirkanmaalainen progemetalliyhtye External on julkaissut uuden singlen, joka tottelee nimeä Inertia. Kappale on osa myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa Stillness-ep:tä, jonka on miksannut ja masteroinut Samu Oittinen.

”Epävakaan kevään aikana loimme yhtäkkiä musiikkia täysin tyhjästä ollessamme kukin eristyksissä. Meidän oli tarkoitus työstää toista albumiamme, mutta kun maailma pysähtyi, inspiroi se meitä luomaan itsellemme täysin uuden soundin. Inertia on tästä hyvä esimerkki, sillä se ei ole varsinaisesti metallia tai edes progea, vaan naittaa yhteen paljon eri vaikutteita tyypillisen soundimme ulkopuolelta. Kappale on fuusio modernia progea, hip hop -biittejä sekä pianomelodioita, jotka ammentavat modernista third stream jazzista ja tämän hetken klassisesta musiikista”, kommentoi rumpali Julius Lehtonen.

Lisää luettavaa