”Pyrkyrimäisyys ei ole koskaan ollut meille ominaista” – haastattelussa Vuohi

Hiljakseen hommia tehnyt Vuohi on pysynyt kotimaamme äärimetallin alamaailmassa. Nyt on tullut viimeisen albumin aika.

15.02.2025

Predator Formula on purkitettu jo vuonna 2018. Miten julkaisussa meni näin kauan? 

– Edellinen Witchcraft Warfare -levy [2018] julkaistiin cd:nä silloisen levy-yhtiömme Saturnalin kautta. Kävimme pitkään neuvotteluita, julkaiseeko Saturnal myös Predator Formulan. Viimein kävi selväksi, että joudumme etsimään toisen julkaisijan, ja lopulta tuloksettomaksi jäänyt etsintä otti aikansa, laulaja Saha paljastaa. 

– Vuosina 2019–20 nauhoitimme Cosmic Stomper -kasetti-ep:n, joka oli tarkoitus julkaista kronologisesti aikaisemmin nauhoitetun täyspitkän jälkeen. Kävi kuitenkin niin, että basistimme Raaka lopetti musiikin parissa kokonaan. Päätimme panna täytäntöön jo yhtyeen alkutaipaleella sovitun ajatuksen ”Vuohi lopettaa, jos joku eroaa tai kuolee”. Näin ollen oli mielekkäämpää julkaista viimeisenä tasapainoinen täyspitkä. Lopulta saimme levylle jakelijan Viron-markkinoille, sikäläisen Warhorn Recordsin, vaikka Suomesta tai ulkomailta ei varsinaista julkaisijaa löytynytkään. 

Minkälainen levy Predator Formula on debyyttiinne verrattuna? 

– Pidämme ensimmäistä levyä edelleen hyvänä, mutta Predator Formula on tasapainoisempi, harkitumpi, yhdenmukaisempi ja äänimaisemaltaan onnistuneempi. Sanoitusten aiheet eivät ole juuri vaihtuneet. Siellä on sotaa, salatieteitä ja suomalais-ugrilaista mytologiaa sekä mielensisäistä kamppailua ja kasvua. 

Kuinka aktiivinen bändi olette olleet? 

– Koko yhtyeen olemassaolon ajan olemme pyrkineet viemään asioita määrätietoisesti eteenpäin. Kun jäsenet asuvat kolmessa ja välillä neljässäkin kaupungissa eri puolella Suomea, hidasteita tulee jatkuvasti – varsinkin, kun kukaan meistä ei kuluta aikaansa kaukosäädintä nostellen vaan omistautumista vievissä toimissa ja velvollisuuksissa. 

– Kun otetaan vielä huomioon meistä riippumattomat ulkoiset hidasteet ja esteet, julkaisu noin kolmen vuoden välein ja yksi harkittu keikka kerran vuodessa on jo eräänlainen onnistuminen. 

Antilight Abyss Diver -kappaleeseen on sämplätty Estonia-laivalta soitettua hätäpuhelua. Kertooko kappale näistä tapahtumista? 

– Ei lähtökohtaisesti, mutta ajatus tekstin monitulkintaisuudesta syntyi myöhemmin kuin itsestään. Sanoituksen alkusysäyksenä oli talassofobian sekainen valtameren äärettömyyden käsittämättömyys sekä kamppailu, jossa ainoana aseena on oman elämänhalun väkevyys. 

– Varsin pian kappale sanoituksineen alkoi herättää itsessäni ajatuksia Estoniasta, jonka tarina kiehtoo minua ja kitaristi Luotia vuodesta toiseen paljon, vaikka emme itseämme varsinaisina salaliittoteoreetikkoina pidäkään. Näin kappaleesta tuli erinomainen tilaisuus muistaa veljeskansaamme. 

Vuohi ei ole pahemmin paistatellut otsikoissa. Onko tarkoituksenanne ollut pitää bändi puhtaasti undergroundissa? 

– Asiallisia otsikoita vastaan meillä ei ole mitään, mutta pyrkyrimäisyys ei ole koskaan ollut meille ominaista. Lisäksi julkaisu- ja keikkailutahti on ollut edellä mainituista syistä toivottua verkkaisempi, joten on luontaista, että yhtyeestä ei ole ollut alati kirjoitettavaa.

Julkaistu Infernossa 11/2024.