Rässiveteraani Onslaught laittoi kokoonpanoaan uusiksi – uusi albumi tekeillä

Onslaughtin pullat ovat hyvin uunissa.

Vuosina 1982-1991, sekä vuodesta 2004 eteenpäin toiminut brittibändi Onslaught on ilmoittanut kokoonpanomuutoksista.

Uusina miehinä mukaan astuvat rumpali James Terry (Bull-Riff Stampede) sekä kitaristi Wayne Dorman (Wrath of the Gods), jotka löytyivät sopivasti uuden levyn äänityksien kynnyksellä.

– Bändi kuulostaa ihan aidosti aiempaa voimakkaammalta ja aggressiivisemmalta, kitaristi Nige Rockett vakuuttelee.

– James on ollut hyvä ystävämme jo vuosien ajan, ja hän on aivan tajuton rumpali – todellinen thrash-kone; tarkka ja äärimmäisen nopea. Samat sanat pätevät myös Wayneen, joka on täydellinen lisä Onslaughtiin – loistava ja monipuolinen kitaristi, jonka liidisoitto on puhdasta metallia.

Onslaught on todellakin parhaillaan siirtymässä äänittämään uutta albumia, jonka on määrä ilmestyä tämän vuoden lopussa.

– Biisit ovat valmiita, demot nauhoitettu, ja kone toimii täysillä. Levystä on muodostumassa bändimme raivokkain ja iskevin kiekko, Rockett kertoi maaliskuussa.

Yhtyeen viimeisin albumi VI ilmestyi vuonna 2013.