Rainbow-yhtyeensä kanssa kolmen keikan ajaksi lavoille palannut Ritchie Blackmore antoi hollantilaiselle Radio Veronicalle haastattelun, jossa kertoi Rainbow’n saaneen tarjouksia useammastakin paluukeikasta.
– Kyllä. Niitä on tullut paljon, mutta halusin ensiksi katsoa, kuinka selviämme kolmesta keikasta. Jos ne olisivat olleet aivan hirvittäviä, olisi ollut hieman vaivaannuttavaa tehdä lisää keikkoja. Saatamme tehdä vielä muutaman show’n, Blackmore kertoo.
– Pidin erityisesti viimeisestä keikasta Englannissa. Kaksi aiempaa keikkaa olivat aika rankkoja, koska emme olleet soittaneet yhdessä… emme siis olleet treenanneet tarpeeksi, joten ensimmäiset keikat olivat aika hektisiä ja kaoottisia. Se viimeinen keikka Birminghamissa toimi hyvin, ainakin minun mielestäni.
– Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja ihmisiä. Oli kieltämättä aika outoa, että keikan liput myytiin loppuun vartissa, ja paikalla oli kaksikymmentä tuhatta ihmistä. Ajattelin itsekseni, että keitäköhän yleisö oikein odotti. Käveleskelin ennen keikkaa valtavan katsomon läpi, ja ajattelin, että joku muu soittaa täällä varmasti tänään.
Blackmore ei kokenut sopivan settilistan kokoamista hankalaksi.
– Se oli oikeastaan aika helppoa. Meillä oli ehkä viisitoista biisiä, jotka olivat helppoja valintoja, kuten Catch the Rainbow. Otimme mukaan muutaman Deep Purple -kappaleen (Black Night, Smoke on the Water ja Highway Star), ja jotkut fanit kyselivät, että miksi soitamme Deep Purplen biisejä, koska he odottivat kuulevansa pelkästään Rainbow’n kappaleita.
– Kun yleisö taputti kappaleille, huomasin, että he eivät taputtaneet yhtä kovaa Purplen biiseille. Heidän mukaansa he kuulevat nämä kappaleet joka vuosi, koska Deep Purple kiertää ympäri maailmaa. Jos teemme vielä keikkoja, soitamme 95% setistä Rainbow’n kappaleita, koska yleisö haluaa kuulla niitä. En tajunnut tätä aluksi, koska luulin, että yleisö haluaa kuulla kaikkea mahdollista.
Uudessa Rainbow-kokoonpanossa vaikuttavat kitaristi Blackmoren ohella laulaja Ronnie Romero, Stratovariuksesta tuttu kosketinsoittaja Jens Johansson, sekä Blackmore’s Nightista tutut rumpali David Keith ja basisti Bob Nouveau.
Tässä vielä näyte yhtyeen iskukyvystä aiemmin mainitulla Birminghamin-keikalla.