Rob Halford ylistää metallimusiikkia kuuntelevien yhteisöllisyyttä – ”Musiikki läpäisee kaikki muurit”

Musiikki on keskustelemista rakastamiemme kappaleiden välityksellä, sanoo Judas Priest -solisti.

04.03.2019

Rob Halford oli hiljattain Q103-radion haastateltavana ja keskusteli muun muassa siitä, miten monia aitoja ja esteitä hän ja bändinsä Judas Priest on vuosien varrella ylittänyt tai kaatanut. Halford ylisti puheessaan musiikin voimaa ja viittasi osittain myös Amerikassa vellovaan keskusteluun Meksikon ja Yhdysvaltojen välisestä muurista.

”Tiedätkö, mitä muurit tekevät? Ne jakavat ihmisiä ja luovat hiljaisuuden kuoren. Mutta musiikki läpäisee kaikki muurit, mikä on mahtavaa”, Halford toteaa ja ylistää metallimusiikin kuuntelijoiden yhteisöllisyyttä.

”Musiikki on kommunikointia. Puhumme toisillemme rakastamamme musiikin kautta. Kun metallihullut kokoontuvat, hengailevat parkkipaikalla ja ottavat parit juomat ennen Priestin keikkaa, tiedän, etteivät he puhu pelkästään musiikista – se on ihan luonnollista. Parasta heavy metalin voimassa on, että se nousee kaikkien ongelmien yläpuolelle, oli kyse sitten millaisesta vihasta, suvaitsemattomuudesta tai ennakkoluulosta tahansa. Näillä metallipäillä on kyky rakastaa ja auttaa toisiaan vaikeiden aikojen läpi.”

Lisää luettavaa