Rob Zombie puhuu musiikkivideoiden tärkeydestä – ”Jotkut sanovat, ettei kukaan enää kuuntele musiikkia. Kylläpäs kuuntelee, mutta sitä myös katsotaan samalla”

Elokuvaohjaajanakin kunnostautunut Zombie suuntaa loppukesästä jälleen studioon.

12.06.2017

Elokuvaohjaajana ja muusikkona tunnettu Rob Zombie kertoo suuntavansa loppukesästä studioon työstämään jatkoa viime vuonna julkaistulle The Electric Warlock Acid Witch Satanic Orgy Celebration Dispenser -albumilleen. Zombie paljasti lähitulevaisuudensuunnitelmiaan Kerrang! -radiolle viime viikonlopun Download-festivaaleilla.

– Kesä menee keikkaillessa ja uutta levyä aletaan äänittää elokuussa. Tämä vuosi on pyhitetty musiikille ja ensi vuonna on sitten uuden elokuvan aika, Zombie toteaa ja lisää yhtyeensä heittävän myös keikkoja albumin työstämisen ohessa.

– Nykypäivänä ei ole olemassa samanlaista levysykliä kuin ennen. Siis että julkaistaan levy, jonka tiimoilta sitten kierretään. Sellaista ei enää tapahdu, koska albumit eivät kiinnosta enää ketään.

Keikkojen lisäksi Zombie pitää musiikkivideoita elintärkeänä nykypäivän musiikkibisneksessä. Moni The Electric Warlock Acid Witch Satanic Orgy Celebration Dispenser -levyn kappaleista saikin kylkeensä liikkuvaa kuvaa ja sama linja pitänee myös tulevalla levyllä.

– Rakastan videoiden tekemistä. Teimme viime levyä varten enemmän videoita kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä, koska se on ainoa asia, millä on enää merkitystä. Jotkut sanovat, ettei kukaan enää kuuntele musiikkia. Kylläpäs kuuntelee, mutta sitä myös katsotaan samalla. Meidän videomme keräsivät 50 miljoonaa katselukertaa. Ei sellaisia määriä saanut MTV:llä.

Lisää luettavaa