Rock in the City -kiertueen elokuun festarit toteutuvat erikoisjärjestelyin

Koronavirusepidemia näkyy hieman sekä festivaalien artistikattauksessa että käytännön järjestelyissä.

Rock in the City -festivaalikiertueen oli tänä kesänä tarkoitus alkaa jo kesäkuussa ja päättyä elokuussa kiertäen läpi kaikkiaan kymmenen eri paikkakuntaa. Koronan vuoksi suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi ja nyt on varmistettu, että ainoastaan elokuun kolmet festivaalit Joensuussa (7.-8.8.), Jyväskylässä (14.-15.8.) ja Porissa (21.-22.8.) toteutuvat kuten oli suunniteltu. Pandemialla on tosin vaikutusta käytännön järjestelyihin sekä artistikattaukseen – festarit vedetään läpi täysin kotimaisin voimin.

Olemme todella iloisia, että Suomen koronavirustilanne mahdollistaa festivaalin järjestämisen elokuussa. Uskomme, että sekä bändit että yleisö odottavat malttamattomana toistensa kohtaamista! Esiintyjien ja konserttiyleisön turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Toimimme annettavien viranomaisohjeiden mukaisesti ja toivotamme avosylin yleisön nauttimaan Rock In The City -festivaalille!”kommentoi festivaalia järjestävän RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala.

Elokuun Rock in the City -festivaalit vedetään läpi seuraavien esiintyjien voimin:

JOENSUU, SIRKKALAN PUISTO 7.-8.8.2020
Pe:  Eppu Normaali, Sonata Arctica, Brother Firetribe, Mokoma, Turmion Kätilöt ja Rytmihäiriö
La: Stam1na, Battle Beast, Klamydia, Peer Günt, Kotiteollisuus ja Viikate

JYVÄSKYLÄ, LUTAKONAUKIO 14.-15.8.2020
Pe: Battle Beast, Klamydia, Brother Firetribe, Kotiteollisuus, Mokoma ja Rytmihäiriö.
La: Stam1na, Beast in Black, Michael Monroe, Sami Yaffa ja Costello, Turmion Kätilöt, Viikate ja Andy McCoy

PORI, LOKKI-LAVA 21.-22.8.2020
Pe: Beast In Black, Stam1na, Mokoma, Turmion Kätilöt, Andy McCoy ja Kotiteollisuus
La: Amorphis, Battle Beast, Brohter Firetribe, Michael Monroe, Sami Yaffa ja Costello, Klamydia ja Viikate