Kitaristi-laulaja Kasparek aloitti uuden albumin ideoimisen jo vuonna 2016 ilmestynyttä Rapid Foraytä miksatessaan. Luomisprosessi ja levyn julkaisu olivat yhtä karikkoista taivalta.
– Marraskuussa 2019 työskentelimme yhdessä pari viikkoa, kunnes havaitsin ongelmia äänessäni. Se jatkui jonkin aikaa, joten jouduimme keskeyttämään puuhat.
– Kun kaikki biisit olivat valmiita, sain tyrän! Ensin jouduimme odottamaan operoimistani pari kuukautta, enhän voinut soittaa sinä aikana. Parantuminen ja töihin palaaminenkin otti oman aikansa, sillä tyrästä toipuminen on todella kivulias prosessi.
– Alkuvuodesta 2021 pääsimme vanhaan tahtiin. Töihin palaaminen vei lähes puoli vuotta, enkä voinut tehdä asialle mitään.
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Kaikki valmistui asetettuun deadlineen mennessä, mutta yhtye sai äkisti vielä lisää aikaa.
– Olin viimeistelemässä albumia, kun sain puhelun levy-yhtiöltä. Julkaisua siirrettiin kahdella kuukaudella, mikä tarkoitti kahta kuukautta lisäaikaa miksaamiseen.
– Nostimme levyn pöydälle uudestaan ja lisäilimme pieniä yksityiskohtia. Lykkäyksellä oli suuri vaikutus siihen, millainen albumista tuli.
Kultaa ja kruununjalokiviä
Kasparek pyrki tekemään hyvää, mutta priimaahan sieltä tuli. Ainakin miehen omasta mielestä.
– Panostin tuottamiseen todella saadakseni biisit kuulostamaan juuri siltä kuin halusin ja tuodakseni niihin sellaista tunnelmaa, mitä niissä tulisi olla.
– Tiesimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että tästä tulee todella vahva albumi – yksi parhaista, mitä olen koskaan tehnyt. Olen todella ylpeä lopputuloksesta.
Vaikuttaisi siltä, että mies on nauttinut muutakin kuin vahvaa itseluottamusta. En tiedä mitä, mutta ottaisin satasella samaa, kiitos.
– Juttelimme keskenämme, mitkä biisit haluaisimme sinkuiksi. Hyvin pian esille nousi Diamonds & Pearls, joka on todella tyypillinen Running Wild -biisi. Se voisi olla millä tahansa levyllämme.
Timantit ja helmet jäävät albumilla pelkäksi nimeksi. Jos ja kun hyviä aikoja tulee ikävä, toinen sinkkubiisi The Shellback tarjoaa aikamatkan menneisyyteen. Kappaleessa on vahvoja viitteitä vuonna 1994 ilmestyneen Black Hand Inn -albumin nimikkoraidasta.
– The Shellback on tarinallisesti ja sanoituksellisesti sen esiosa, ja siksi kappaleen introssakin kuullaan Black Hand Innin melodiaa, mestari avaa.
Nokkamiehen mielestä levyn kaikki kymmenen biisiä ovat keskenään hyvin erilaisia.
– Nämä kaksi kappaletta edustavat bändin tunnettua tyyliä. Say Your Prayers on hyvin hidastempoinen raita, mikä on meiltä hieman harvinaisempaa. Myös Wings of Fire on tyyliltään biisi, jollaista en ole tehnyt aiemmin.
Kasparek on tainnut käydä ryöstöretkellä, sillä kappale on kuin ehtaa 1980-luvun Acceptia.
Minä ja jätkät
Running Wild on tehnyt yli 40-vuotisen uran, jonka huippuhetket tiivistyvät 1980- ja 1990-lukujen upeisiin albumeihin. Törmäyskurssi alkoi viimeistään vuonna 2005 ilmestyneellä Rogues en Voguella, minkä jälkeen tie oikealle reitille on ollut hakusessa.
Riippuu tietysti keneltä kysytään, sillä Kasparekin mielestä ryhmä on pysynyt aina tyylilleen uskollisena.
– Kirjoitus- ja soittotyylini, lauluääneni, biisi-ideani, kaikki se yhdessä tekevät tämän bändin.
Kipparin mukaan Running Wild on yhä sama yhtye kuin aikoinaan, mutta ”rokkibändimäisempi”.
– Olen kasvanut muusikkona, tuottajana ja biisinkirjoittajana kaikin tavoin. Nykyään en tarvitse enää tuplabassareita ja sen sellaista, mitä vanhemmissa biiseissämme on.
Muutos johtuu bändissä nykyisin soittavista muusikoista. Basisti Ole Hempelmann ja rumpali Michael Wolpers liittyivät aluksi yhtyeen livekokoonpanoon vuonna 2015, mutta roolit virallistettiin neljä vuotta myöhemmin. Kakkoskitaristi Peter ”PJ” Jordan on seilannut Kasparekin rinnalla jo vuodesta 2005.
– Kokoonpanon ainoa hevitaustainen soittaja olen minä itse! PJ ja Michael kasvoivat samojen bändien parissa kuin minä, mutta he ovat olleet aina enemmän hard- ja classic rock -miehiä. Olella on puolestaan historiaa 70-luvun punkskenessä.
– Meillä on paljon erilaisia vaikutteita, ja nykyinen soundimme on syntynyt niiden yhdistyessä.
Taivas on sininen, vesi on märkää ja…
– Tämä kokoonpano on paras, mitä bändillä on ikinä ollut, Kasparek letkauttaa.
– Running Wildin soundi on ollut aina todella tunnistettava. Se on hyvin tärkeää, sillä nykyään on niin paljon bändejä, jotka muistuttavat enemmän kuin vähemmän toisiaan. On parempi, että on oma identiteetti.
Mitä mieltä olet uusista merirosvobändeistä, kuten Running Wildille vahvasti kumartavasta Blazon Stonesta tai täysin oman tyylinsä luoneesta Alestormista?
– Nuo bändit eivät yritä kopioida meitä, mistä olen hyvin kiitollinen! He ovat inspiroituneet musiikistamme ja ottaneet meiltä vaikutteita, mutta luoneet silti oman juttunsa. Se on hyvä tapa mennä eteenpäin ja luoda uutta kehitystä.
Kitaristi-laulaja suhtautuu nykypäivän metallimusiikkiin yllättävän avoimin mielin.
– Jotkut uudemmat yhtyeet kulkevat omaa polkuaan, mikä on hienoa. Kaikilla on omia esikuvia, ja joidenkin bändien kohdalla ne ovat selkeästi kuultavissa. Olimme aloittaessamme samanlaisia, sillä turvauduimme vahvasti vaikutteisiimme.
– Jotkut tosin luottavat Running Wildiin liikaa ja jopa kuulostavat hyvin samalta, Kasparek nauraa.
– Sellaista voi tehdä huvin vuoksi ja se on hienoa, mutta siihen ei ehkä kannata perustaa koko uraansa. Monet bändit muistuttavat todella paljon esimerkiksi AC/DC:tä, eikä sellainen tule kantamaan pidemmän päälle.
Horisontissa häämöttävä tulevaisuus
Kaikki fanit eivät ole ottaneet yhtyeen uudempia julkaisuja, etenkään vuonna 2012 ilmestynyttä Shadowmakeriä, vastaan lämmöllä. Kysyn, miten kippari suhtautuu kuulijoiden kritiikkiin, mutta mies sivuuttaa kysymyksen täysin. Sen sijaan ryhmän aiemmat soittajat saavat kuulla kunniansa.
– Jotkut bändin jäsenet eivät pysyneet aina mukana yhtyeen kehityskaaressa. Nämä tyypit eivät pystyneet soittamaan levyllä kunnolla ja jouduin tekemään homman itse.
– Tällaisia asioita tulee eteen, kun tekee pitkän uran, kuten itse olen tehnyt. Nuo asiat ovat osa bändin kasvuprosessia ja evoluutiota. Kaiken sen on täytynyt tapahtua, että olemme päässeet pisteeseen, jossa olemme nyt.
Seisotko kaiken julkaisemasi musiikin takana?
– Ehdottomasti. Jokainen albumi on tärkeä osa kehitysprosessiamme ja historiaamme, mies vakuuttelee.
– En katso ikinä taakseni, vaan seison tässä hetkessä ja tähtään ainoastaan tulevaan.
Millaisia suunnitelmia sinulla sitten on tulevan varalle?
– Tätä albumia miksatessa kirjoitin jo nimibiisin seuraavalle levyllemme, Kasparek nauraa.
– Minulla on paljon ideoita. Minun täytyy vain laittaa ne nauhalle, etten unohda niitä!
Saksalaisyhtye keikkailee nykyään ani harvoin. Viimeisen kuuden vuoden keikat voi laskea melkein yhden käden sormilla, ja nekin ovat enimmäkseen festarivetoja.
Miksi näin?
– Kaikilla jätkillä on myös muita töitä ja bändejä. Minulla on pitkä lista syitä – myös henkilökohtaisia –, miksi emme voi vetää enää pitkiä kiertueita.
Nyt bändi olisi ollut valmis keikkailemaan enemmänkin, mutta tilanne tuntui liian epävarmalta.
– Tällä hetkellä kukaan ei kykene kertomaan, tulevatko edes ensi vuoden tapahtumat toteutumaan. Emme halua ottaa enempää keikkoja ennen kuin olemme varmoja, että pääsemme todella soittamaan ne.
– Ajattelemme myös faneja. Ei ole kivaa, että ensin he innostuvat nähdessään meidät festivaalin rosterissa, mutta joutuvat pettymään, kun tapahtuma siirretään tai perutaan.
Tällä hetkellä kapteeni keskittyykin tekemään haastatteluja ja promotoimaan uutta levyä.
– Kun se on ohi, katsomme, mitä ensi vuoden festivaaleille käy. Jos ne toteutuvat, meidän täytyy treenata ja valmistautua. Siihen asti otan rennosti ja työstän hiljalleen uutta levyä.
Julkaistu Infernossa 8/2021.