”Se on valmis!” – My Dying Bride tiedottaa hyviä uutisia faneilleen

Uusi levy on purkissa.

06.08.2019

Brittiläinen melankolisen doomin mestari My Dying Bride on saanut pitkäksi venähtäneen projektin eli uuden albuminsa valmiiksi. Yhtye tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa.

”Se on valmis! Uusi levy My Dying Brideltä! Sen kasaamisessa meni hieman aikaa, mutta tätä kirjoittaessa se on nyt valmis ja luovutettu Nuclear Blastille. Julkaisupäivää sille ei vielä ole, mutta kerromme teille kyllä heti, kun saamme sen selville”, laulaja Aaron Stainthorpe kirjoittaa.

”Levy on ylellinen matka siihen maailman, jonka ainoastaan MDB osaa luoda. Sen tuotanto on kaikkia aiempia teoksiamme ylenpalttisempi ja soundi sanoinkuvaamattoman mykistävä; aggressiivinen, kaunis ja täynnä melankolisen harmonisia kerroksia. Siinä on kauneutta, jossa on pilkahduksia toivosta, joita rikastuttavat Wardrunasta tutun Lindy-Fay Hellan viulu, sello ja upea ääni. Lisäksi mukana on täyttä hulluutta ja vihaa death metal -vokaalein tulkittuna, jotka tuovat dramaattiseen opukseen pelonsekaisen terän. Ette tule pettymään!”

My Dying Briden edellinen studioalbumi Feel the Misery ilmestyi vuonna 2015. Tuleva levy on järjestyksessään bändin kolmastoista studioalbumi ja ensimmäinen uuden rumpalin Jeff Singerin (ex-Paradise Lost, ex-Blaze) kanssa.

Lisää luettavaa