Tapaus Marilyn Manson eskaloituu entisestään. Näyttelijä Evan Rachel Woodin kerrottua julkisesti Marilyn Mansonin pahoinpidelleen ja käyttäneen häntä hyväksi heidän seurusteluaikoina vuosina 2006-2010, tiputti rokkarin levy-yhtiö Mansonin rosteristaan. Nyt Woodin tuoreesta Instagram-julkaisusta käy ilmi, että kalifornialainen senaattori Susan Robio on lähestynyt Yhdysvaltain oikeusministeriä sekä FBI:tä ja vaatinut näitä aloittamaan tutkinnan Mansonista näiden vakavien syytösten pohjalta. Asiasta uutisoi muun muassa Rumba.
Wood ei ole ainoa, joka syyttää Mansonia henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Vanity Fair -lehti on nostanut esille muun muassa valokuvaaja Ashley Waltersin, malli Sarah McNeillyn, malli Ashley Lindsay Morganini ja kuvataiteilija Gabriellan some-julkaisut, joissa nämä kertovat Mansonin manipuloineen ja ahdistelleen heitä seksuaalisesti. Manson itse on kiistänyt kaikki syytökset.
Lisäksi ainakin kaksi Marilyn Mansonin entistä työntekijää on kertonut joko nähneensä muusikon kohdelleen naisystäviään kaltoin tai joutuneensa itse Mansonin hyväksikäytön uhreiksi. Muun muassa Dan Cleary, joka työskenteli Mansonin kiertueella 2007-2008 sekä henkilökohtaisena assistenttina 2014-2015, kertoi Twitterissä, miten Manson kohteli naisystäviään. Cleary kertoi kokemuksistaan jo viime syyskuussa, mutta julkaisu on nostettu taas esille viime päivien tapahtumien johdosta.
”Työskentelin Mansonin kiertuebändille kun hän oli yhdessä Evan Rachel Woodin kanssa. Hän oli mukanamme koko kiertueen ajan. Näin, miten [Wood] muuttui sen vuoden aikana täysin eri ihmiseksi. [Manson] rikkoi hänet. Ymmärsin sen vasta paljon myöhemmin”, Cleary kertoo.
”Vuonna 2014 työskentelin hänen henkilökohtaisena avustajanaan ja näin, miten hän toistuvasti oli väkivaltainen tyttöystäväänsä Lindsayta kohtaan. Näin hänet kahden vuoden aikana useimmiten itkuisena ja Mansonin huutavan ja vähättelevän häntä. [Manson] uhkasi tappaa hänet, viillellä häntä, haudata hänet ja nolata tämän koko maailman nähden. Hän nautti siitä, että sai toisen itkemään ja pelkäämään.”
”Kaikki [Mansonin] lähipiirissä tiesivät tästä käytöksestä, mutta kaikki (myös minä itse) pelkäsivät liikaa ’koodia’ sanoakseen mitään. Toisten yksityisasioiden kertomista ei katsota hyvällä tällä alalla ja pysyimme hiljaa, jotta saisimme pitää työmme. Tällä alalla on vaikea saada töitä, jos et pidä suutasi kiinni. Mutta liika on liikaa. Hänen faninsa tulevat suuttumaan eivätkä halua uskoa asiaa todeksi ja ymmärrän sen. Olen pahoillani, mutta se on totta.”
”Hän on loistava muusikko, äärimmäisen älykäs ja hauska. Mutta hän on myös henkisesti ja fyysisesti kaltoin kohteleva addikti, joka pystyy halutessaan olemaan todella kiltti ja tunteellinen. Sitä on vaikea käsittää. Enkä halua, että hänet ’canceloidaan’, vittuun kaikki sellainen. Haluan vain ja ainoastaan, ettei näitä [syytöksiä esittäviä] naisia sanota valehtelijoiksi, sillä sitä he eivät ole”, Cleary kirjoittaa.
Clearyn koko Twitter-ketju on luettavissa artikkelin lopussa.
https://www.instagram.com/p/CKxzHDEFnvU/
Thread: I worked directly with #MarilynManson in 2007-2008 for his touring band when #EvanRachelWood was with him. She was on tour with us the entire time. Over the course of 1 year he turned her into a different person. He broke her. I didnt totally realize until later in life.
— Dan Cleary🛸 (@DanCleary79) September 13, 2020