Näyttelijä Evan Rachel Wood sanoo tulleensa Marilyn Mansonin pahoinpitelemäksi ja hyväksikäyttämäksi – ”Minua aivopestiin ja manipuloitiin”

Useampi nainen kertoo kokeneensa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä rokkarin toimesta.

01.02.2021

Muun muassa American Gothicista, True Bloodista ja Westworldista tuttu näyttelijä Evan Rachel Wood kertoi vuonna 2018 kokeneensa entisessä parisuhteessaan hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Hän ei ole koskaan maininnut suoraan nimeltä, kehen nämä syytökset kohdistuvat, mutta mediassa on epäilty Woodin puhuvan rocktähti Marilyn Mansonista, jonka kanssa Wood seurusteli näyttelijän ollessa 18-vuotias. Manson ja tämän edustajat ovat kiistäneet kaikki syytökset ja hiljattain muusikko keskeytti Metal Hammerin haastattelun, kun tältä kysyttiin aiheesta.

Nyt Wood on kuitenkin paljastanut ensimmäistä kertaa suoraan häntä pahoinpidelleen ex-kumppanin nimen. Näyttelijä vahvisti Instagram-julkaisussaan kyseisen henkilön todellakin olevan Brian Warner, joka tunnetaan myös taiteilijanimellään Marilyn Manson.

”Hän alkoi ahdistella ja houkutella minua kun olin teini ja käytti minua hyväkseen vuosien ajan. Minua aivopestiin ja manipuloitiin taipumaan hänen tahtoonsa. En aio enää elää koston, panettelun ja kiristyksen pelossa. Haluan paljastaa tämän vaarallisen miehen ja tuoda asian julki niille monille aloille, joilla hän toimii ennen kuin hän pilaa kenenkään muun elämän. Seison kaikkien niiden uhrien tukena, jotka eivät aio enää pysyä vaiti”, Wood kirjoittaa.

Woodin paljastuksen jälkeen useat naiset kommentoivat joutuneensa myös Mansonin pahoinpitelemäksi ja hyväksikäyttämäksi. Variety-lehti keräsi yhteen muutamia kommentteja, joissa uhrit kertovat kärsivänsä vakavista traumaperäisistä stressihäiriöistä ja masennuksesta.

”Uskon, että hän nauttii saadessaan pilata toisen ihmisen elämän. Tuen teitä kaikkia, jotka olette tuoneet tai aiotte tuoda asian julki. Haluan, että Brian joutuu vastuuseen kaikesta aiheuttamastaan pahasta”, kommentoi muun muassa Sarah McNeilly.

Marilyn Manson julkaisi myöhemmin Instagramissa kommentin, jossa tämä kiisti jyrkästi kaikki syytökset. Lue Mansonin tiedote täältä.

Päivitys 1.2.2021 kello 20.45: Korjattu ja tarkennettu käännöstä grooming-sanan kohdalla.

Päivitys 2.2.2021 kello 11.39: Lisätty tieto Marilyn Mansonin kommentista.

Lisää luettavaa