Seremoniaa ja rituaaleja – lue Seremonia-haastattelu!

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen Kuva: Valokuvaamo Jukka Salminen www.facebook.com/Seremonia666

Seremonia kuvailee itseään ”psykedeliasävytteistä jytärokkia esittäväksi ja suomeksi laulavaksi yhtyeeksi”. Tämä jos mikä kiteyttää oivasti, mistä bändissä ja sen musiikissa on kysymys. Jokainen Black Sabbathin varhaisempaan tuotantoon paremmin perehtynyt ja siitä vähänkään syvemmälle hämärimpien orkestereiden maailmaan sukeltanut ei voi olla kuulematta, että Seremonian biisintekijät tietävät tarkkaan mitä soittavat ja miltä soundien pitää kuulostaa.

– Kaikki bändin jäsenet ovat intohimoisia musiikin ongelmakäyttäjiä, ja ongelmakäyttö painottuu juuri 60-, 70- ja 80-lukujen erilaiseen käppähämyilyyn. Tämä varmasti näkyy siinä miten musiikistamme ajattelemme, mutta käytännössä kappaleet ovat kuitenkin erittäin spontaaneja rykäisyjä. On vain pistetty muutamat riffit läjään ja soitettu innoissaan. Jälkikäteen voidaan sitten aina analyyttisemmin pohtia löytyykö biisistä enemmän argentiinalaisen psykerockin vai kuusankoskelaisen omakustannehevin piirteitä, kitaristi Ville Pirinen summaa.

– Onhan sitä kuunneltu myös todella paljon hardcorea, alkuräppiä, freejatsia, noisea, rockabillyä, folk-hiplausta, funkkia, elektronista musaa, bluesia, bläkistä ja mitä lie ininää ja piiputusta, joten varmasti taustalla väijyy muutkin mieltymykset.

– Soundit taas tulivat vähän kuin itsestään juuri sellaisiksi kuin haluttiinkin. Fuzz-soundit ja vanhassa puutalossa äänittäminen on ilmeisesti aika toimiva yhtälö, bassosta vastaava Ilkka Vekka tuumii.

Ville: – Käppäsoundit ja punkimpi lähestymistapa ovat oikeastaan aina miellyttäneet korvaa turbosoundeja enemmän. Muutoksia ja vaihtelua soundimaailmassa toivottavasti sentään tapahtuu tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan sellainen nykypäivän ammattimainen ja asiallisen tehokas radiohevisoundi kyllä sylettää ja sellaista me ei varmasti ikinä tulla soveltamaan.

Monet kuulevat varmasti selkeästi Black Sabbathin vaikutuksen musiikissanne, mutta omat vahvat mielleyhtymät, osin ehkä tekstienkin johdosta, viittaavat taas Suomeen ja erityisesti Sarcofagusiin sekä Kimmo Kuusniemen Moottorilintuihin. Mitä teidän mielestä musiikistanne pitäisi kuulua?

Ville: – Nuo kaikki ovat ehdottomasti tärkeimmästä päästä. On tietysti hienoa, että ihmiset löytävät musiikista eri asioita eikä me haluta rajata mihin kukin hommaa yhdistelee. Mie kuulen Seremoniassa myös paljon seiskytluvun suomalaista jytää esimerkiksi Dead End 5, kolhoo jälkipunkkia, kakkosdivarin progee, psykedeelistä autotallirokkia eksoottisista maista, hyytävää hengellistä musiikkia ja jonkun verran Venomia ja Neuvostoliiton avaruusohjelmaa.

Ilkka: – Mulle yksi suurimpia vaikuttajia on ollut Black Sabbathin levyjen ohella Haikaran eka LP. Hautakiven varjossa -biisiinkin halusin huilun, koska Haikarallakin oli. Soitossa heidän vaikutusta tuskin muutoin paljoa kuuluu, mutta ehkä taas teksteissä sen voi havaita.

Lyriikan varjossa

Suomeksi sanoittaminen ei koskaan ole helppoa, mutta Ilkan tekstit istuvat hienosti musiikkiin ja ovat samalla kunnianosoitusta vuosikymmenten takaiselle lyriikalle. Eivät ne englanninkieliset tekstitkään aina niin kummoisia olleet ja ole, jos oikein tosissaan lähdetään analysoimaan. Ne vain yhä edelleen monesti kuulostavat hienommilta kuin sama asia härmäksi sanottuna. Monet ovat kuitenkin ottaneet sanoitukset jonkin sortin ironiana tai jopa huumorina edustamaanne genreä kohtaan. Sanoittajan vastaukset moisiin olettamuksiin ovat suoria.

– Muutamia vaihtoehtoja voisivat olla ”lopettakaa sössöttäminen”, ”tulkaa tänne sanomaan” tai ehkä vaan korrektisti ”tulkintanne on väärä”. Toki esimerkiksi Rock ’n’ rollin maailma -tekstissä on huumoria hiukan seassa, mutta niin on vaikka Rytmihäiriölläkin enkä ole vastaavaa paskanjauhantaa kuullut heidän kohdallaan.

– Haikaran Vesa Lehtisen lisäksi toinen innoittaja sanoituspuolella mulle on Juice Leskinen, ja harvemmin kukaan taitaa myöskään kysyä oliko Juice tosissaan.

Viime vuosina on esille tullut lukuisia yhtyeitä, jotka ovat saaneet automaattisesti occult rock -leiman, mikäli ovat kuulostaneet vähänkään 60- ja 70-lukulaisilta, huolimatta siitä millaisella tavalla salatieteitä käsitellään josko ollenkaan. Toisaalta taas black metalin puolella Watainin ja Deathspell Omegan johdolla ns. religious/orthodox black metal on noussut tunnetummaksi ilmiöksi, jossa omat aatteet ja vakaumukset sekä niiden harjoittaminen on luonteeltaan uskonnollista, joskaan ei perinteisiä kristittyjä dogmeja noudettavia. Seremonian teksteistäkin voi löytää erilaisia aatteita, mutta ei uskonnollisia.

– Diggaan kyllä esimerkiksi juuri Deathspell Omegasta, mutta kyllä uskonto on aina uskontoa, en käytä itse enkä suosittele sitä kenellekään. Sanoituksissani on enemmän sellaista Black Sabbath-linjaa. Ympäristöasiat ovat sydäntä lähellä, mutta sielun puolesta en kauheasti jaksa pelätä. ”Do what thou wilt shall be the whole of the law”, elämä kannattaa käyttää niin kuin itse haluaa, eikä jonkun muun toiveiden mukaisesti. Jos ihmisten antaa kävellä ylitseen, niin kyllä ne aivan varmasti myös kävelevät. Täytyy silti muistaa, että vapauteen kuuluu aina vastuu ja karma kyllä toimii. Ihan mitä tahansa ei voi eikä kannata tehdä.

– Hyvä olisi pyrkiä elämään puoliksi itselle ja puoliksi muille sekä kehittymään yksilönä jatkuvasti. Pohjimmiltaan mun elämänfilosofia on varmaan tiivistettävissä lauseisiin ”asioilla on taipumus järjestyä” ja ”yritä nyt ettet olisi ihan täys persläpi”. En tosin tiedä näkyykö nuo teksteissäni, Ilkka pohdiskelee.

Puolesta ja vastaan

Suomessa ennakkoluulot Seremoniaa kohtaan ovat jyllänneet vahvoina ja mielipiteet ovat jakaantuneet varsin tehokkaasti kahtia myös niiden kohdalla, jotka ovat koko levyn kuulleet. Yksi on tykännyt, kaksi taas ei. Ulkomailla kielimuurista johtuen arvostelut ovat keskittyneet pelkästään musiikkiin ja vastaanotto onkin ollut lähes pelkästään positiivista.

Ville: – Internetissä ollaan puolesta ja vastaan. Niin aina, mutta ihan sama meille, sillä saahan sitä olla puolesta ja vastaan. Sitä on kumman paljon ihmetelty, että ollaanko me tosissamme vai pelkkiä ironisia trendihipstereitä, onko meillä taidekoulutaustaa ja tykkäämmekö me muka oikeasti tällaisesta musasta edes, kun meillä on niin kauheasti muitakin bändejä.

– Tätä on jo selitettykin muutamissa yhteyksissä, mutta kyllä me olemme tosissamme. Ja onko olemassa sellaisia bändejä, jotka jaksavat tehdä levyjä ja keikkoja vain jotenkin vittuillakseen jollekin musiikkilajille tai pilaillakseen jonkun asian kustannuksella? Kyllä tätä on pakko aidosti rakastaa ja uskoa tekevänsä taiteellisesti relevanttia matskua.

– Näin me ainakin toimimme, soitamme omasta mielestämme kiinnostavaa ja vakavasti otettavaa hard rockia. Musiikkimme kuulostaa varmasti jonkun mielestä hienolta ja jonkun mielestä taas paskalta. Siihen mielipiteeseen ei miun mielestä pitäisi vaikuttaa mitenkään se ketä me ollaan, mitä me kuunnellaan, missä bändeissä me soitetaan tai milloin me valmistuttiin kuvataiteilijoiksi, Ville napauttaa.

Mietittekö koskaan taiteilijanimien tai täydellisen anonymiteetin käyttämistä Seremoniassa?

– Kun jossain on käytetty salanimiä, niin yleensä se on aiheuttanut vaan entistä enemmän arvailua ja ylimäärästä sekoilua, joka taas on vienyt huomiota pois musiikista ja kohti sen tekijöitä. Onhan tässä tietty sekin, että jos haluaa kuitenkin soittaa rakastamaansa musaa keikoilla, käy naamojen peittely nopeasti aika hankalaksi jossain Vastavirran tapaisissa keikkapaikoissa.

Ollaanko tässä nyt sitten jotenkin enemmän oikeassa paikassa oikeaan aikaan vai oikeassa paikassa väärään aikaan vai kenties jotenkin muuten ?

– Useimmiten on vahva tunne siitä, että ollaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Monesti tosi kovat musahommat ovat sellaisia, että ne näyttää vasta parinkymmenen vuoden viiveellä todellisen voimansa. Olin kyllä jo aikoinaan vaikuttunut esimerkiksi Xysman, Mana Manan tai Sweetheartin levyistä, mutta miusta tuntuu että vasta nyt alan käsittämään niitä oikeasti.

Tuima ilme ja tulevaisuus

Musiikin ja tekstin täydentää yhtyeen pelkistetty mustavalkoinen graafinen ilme, josta siitäkin on helppo löytää vahvoja yhteneväisyyksiä mm. proto- ja käppähevin mystiseen maailmaan. Seppo Kekäläisen toteuttamat kannet Ville näkeekin erityisenä kunnianosoituksena omakustanteita julkaisseille kotimaisille genren edustajille, mutta Ilkka löytää niistä myös tributointia kakksodivarin proge- ja psykebändien suuntaan.

Yksinkertaista ilmettä noudattaa myös yhtyeen keikka-asustus kaapuineen ja riipuksineen.

– Meidän symboliriipukset Ilkka suunnitteli bändille ja pukeudumme keikoille asiallisesti tummiin niin että ne myös erottuisivat. Sitä saa itse naksautettua aivot keikka-asetuksille, kun vaihtaa paidan keikalle ja ripustaa riipuksen kaulaan. Sillä on rituaalinen merkitys, joka auttaa keskittymään ja saamaan aikaan ”nyt ollaan tärkeällä asialla” -tunteen, Ville kertoo.

Tähän mennessä levyn kappaleista on tehty jo kaksi videota. Rock ’n’ Rollin maailman lisäksi elävän kuvituksen on saanut myös Uhrijuhla-kappale. Kitaristi Pirinen myöntää videoiden merkityksen tärkeäksi Seremonialle ja onnistuneesta lopputuloksesta saa kiitosta molemmat videot ohjannut Sami Sänpäkkilä. Ville ei kuitenkaan myönnä, että bändin kokonaisilme olisi mitenkään tarkkaan harkittu ja suunniteltu.

– Meidän yleinen konsepti on kyllä aikamoista pimeydessä silmät kiinni syöksyilyä. Ja hyvä niin, ei jaksaisi mitään powerpoint-palavereita, joissa jonkinlaisia toimintasuunnitelmia mietittäisiin. Me vaan tehdään eikä lässytetä.

Seremonia on vielä nuori yhtye, jonka vakuuttava startti on yllättänyt soittajansakin. Ja lisää on tulossa.

– Ei meillä levyä äänittäessä ollut mitään käsitystä saadaanko me edes musaa julkaistua jotenkin muutenkin kuin omakustannekasettina. Svartit ja muutamat muutkin tahot olivat sitten innoissaan ja kyllä tässä on ollut niin sanottua mediahuomiota huomattavasti odotettua enemmän.

– Vaan mediahuomio on tosin luonteeltaan ohimenevää. ”Kohun” laannuttua Seremonia varmasti ryömii takaisin ug-kellariinsa ja jatkaa sieltä käsin käppäpsykehardrockin vääntämistä täältä ikuisuuteen. Sanoituksia ja sävellyksiä eli riffijonoja meillä on treenausta ja äänitystä vailla jo levyllinen, Ville paljastaa.

Ilkka: – Alkuperäinen ajatus oli tosiaan tehdä omaksi iloksi joku sadan kappaleen omakustanne-LP, mutta toisin kävi. Paljosta saadaan kiittää Svartin ukkoja ja Sänpäkkilää, että kiitti vaan jätkät!

Osallistu Seremoniaan seuraavissa paikoissa:

13.10.12 Tampere, Vastavirta
23.11.12 Helsinki, Kuudes Linja, (+Year Of The Goat)
10.1.2013 Turku, Klubi (+Witchcraft)
11.1.2013 Tampere, Klubi (+Witchcraft)
12.1.2013 Helsinki, Korjaamon Vaunusali (+Witchcraft)
19.4.13 Tilburg, Hollanti, Roadburn-festivaali

Katso Seremonian Uhrijuhla-video: