Seuraava Lordi-levy ulkona syyskuussa – mukana uusia musiikillisia sävyjä

11.06.2016

Lordi julkaisee toistaiseksi nimeämättömän uuden levynsä syyskuussa. Albumi on jatkoa vuonna 2014 ilmestyneelle Scare Force Onelle, ja tulee viemään Lordin musiikkia monilta osin uusille suunnille.

– Mukana on kahdenlaista materiaalia. Ensimmäiset kuusi biisiä ovat perinteistä Lordi-kamaa, kolmen tai neljän minuutin biisejä tarttuvilla kertseillä, sitä tuttua ja perinteistä kasarirockia. Loput kuusi biisiä sen sijaan kertovat eräänlaisen tarinan, Mr. Lordi kertoi Spark TV:n haastattelussa.

– Kyseessä on siis puolikas konseptilevy. Musiikillisesti levy on meille modernia kamaa – ei siis todellakaan mitään mullistavaa, mutta meille todellakin erilaista. Se on metallisempaa ja progressiivisempaa. Biisit ovat kahdeksan minuuttia pitkiä ja niissä on paljon eri osia.

Jäädäänpä siis odottelemaan, mitä tuleman pitää.