Seuraavan Watain-albumin julkaisupäivä lyötiin lukkoon

03.08.2017

Ensi vuonna kaksikymppisiään juhlistava ruotsalainen black metal -yhtye Watain on julkaisemassa kauan odotettua jatkoa vuoden 2013 The Wild Hunt -levylle.

Uuden albumin nimi ja tarkemmat tiedot odottavat vielä paljastumistaan, mutta kiekon julkaisupäivä on jo valmiina, ja se on 5. tammikuuta.

Luvassa lienee jälleen uudenlaisia musiikillisia tyylisuuntauksia.

– Kun kirjoitimme The Wild Huntia, meidän ympärillämme tapahtui todella raskaita, vakavia, ankaria ja elämää mullistavia asioita. Jos kirjoittaisimme levyn nyt, luulen, että se kuulostaisi aika erilaiselta, kuten jokainen albumimme kuulostaa erilaiselta edeltäjäänsä nähden, bändin laulaja Erik Danielsson kertoi vuonna 2015.

Lisää luettavaa