Skepticismin hautajaisdoomklassikosta julkaistaan päivitetty versio – ilmestyy ensimmäistä kertaa myös vinyylinä

Tunkkaisuudestaan kärsineen Stormcrowfleetin remiksaus on kulttuuriteko jos mikä.

29.08.2018

Kotimaisen Skepticismin Stormcrowfleet-esikoista (1995) pidetään täysin oikeutetusti yhtenä funeral doomin kulmakivistä.

Nyt albumista on tulossa remiksattu ja remasteroitu uusintaversio, jonka uudistetusta soundimaailmasta on vastuussa mm. Children of Bodomin taustalta tunnettu Anssi Kippo.

26. lokakuuta ilmestyvä albumi julkaistaan ensimmäistä kertaa myös vinyylinä.

– Sen sijaan, että olisimme valinneet helpoimman tien, halusimme tehdä vinyyliversiosta parhaan mahdollisen, kosketinsoittaja Eero Pöyry vakuuttaa.

– Ostimme albumin nauhat muinoin mahdollista myöhempää käyttöä varten, ja niistä muodostui Stormcrowfleetin uusintajulkaisu – ei ainoastaan vinyyliversio, vaan koko albumi remiksattiin uusiksi.

– Mitään ei lisätty tai muutettu alkuperäiseen versioon. Miksaus suoritettiin Astia-studiolla korkealuokkaisilla analogilaitteilla. Itse asiassa, suurin osa nyt käytetyistä laitteista oli olemassa jo vuonna 1995. Se, mitä noihin aikoihin ei ollut saatavilla, oli yli kaksikymmentä vuotta studio-osaamista äärimetallin saralta. Tässä prosessissa osaaminen kulminoitui Anssi Kippoon, monia palkintoja saaneeseen tuottajaan, joka teki miksauksen yhteistyössä bändin kanssa.

– Lyhyesti sanottuna: tarkoituksena ei ollut tehdä erilaista miksausta, vaan julkaista albumin alkuperäisversio paremmilla laitteilla ja tuotannolla.

Tältä kuulostaa päivitetty versio The Gallant Crow’sta:

Lisää luettavaa