Slayerin ikonisista kansitaiteista vastannut taiteilija Larry Carroll on kuollut

Carroll menehtyi 65-vuotiaana.

23.05.2019

Australialaissyntyinen taiteilija ja maalaaja Lawrence ”Larry” Carroll on kuollut. Carroll menehtyi 21. toukokuuta 65-vuotiaana, vahvisti taiteilijaa edustanut Galerie Karsten Greve.

Carroll muistetaan erityisesti Slayer-yhtyeen klassikkoalbumien kansitaiteista. Hänen kädestään syntyivät niin Reign in Bloodin (1986), South of Heavenin (1988) kuin Seasons in the Abyssin (1990) painajaismaiset kuvitukset. Hänen käsialaansa on myös vuoden 2006 Christ Illusionin kansitaide.

”Kovin moni ei varsinaisesti jonottanut pyytämään minua kuvittamaan esimerkiksi Aerosmithin tai Stingin levyjä. Luulen, että heitä pelotti, mitä he tulisivat saamaan. Minun töitäni pidettiin yleensä liian synkkinä monille. Slayer oli siis juuri sopiva minulle”, Carroll muisteli Revolver-lehdessä, miten päätyi yhteistyöhön tuottaja Rick Rubinin ja yhtyeen kanssa.

”Jos muistan oikein, he eivät aluksi pitäneet Reign in Bloodille tekemästäni kannesta. Mutta sitten joku bändiläisistä näytti kuvaa äidilleen, joka piti sitä kuvottavana. Silloin he tiesivät, että nyt ollaan oikeilla jäljillä.”

Carrollin töitä on ollut esille monissa merkittävissä taidemuseoissa muun muassa New Yorkissa, Los Angelesissa, Italiassa, Saksassa ja Sveitsissä. Lisäksi hän on tehnyt visuaaleja muun muassa New York Timesille, Los Angeles Timesille, Newsweekille sekä Spinille.

Lisää luettavaa