SoulHealer julkaisi juhlavuoden kunniaksi hieman erilaisen singlen – ”Jokuhan tästä saattaa ajatella, että siinäpä nyt möivät sielunsa”

Don’t Shoot the Dancing Dwarf on kovaa luukutusta kaipaava kesäbiisi.

Kajaanilainen SoulHealer täyttää tänä vuonna pyöreät 10 vuotta. Asiaa juhlistetaan kesäisellä Don’t Shoot the Dancing Dwarf -singlellä, jonka takia biisin tekijä Teemu Kuosmanen on joutunut jopa syömään sanojaan.

”Alkuvuodesta tuli ulkopuoliselta taholta nimi-idea, jota sitten aloin työstää. Mietin päissäni, että mitäpä jos tehtäisiin asioita vähän eri tavalla kuin aiemmin ja laajennetaan skaalaa tutusta tuntemattomampaan. Kaivoin esiin midisyntetisaattorin ja aloin pelleilemään sen kanssa erilaisia kuvioita valmiin demopohjan päälle. Lopputuloksena oli bändin 10-vuotisen historian kaupallisin ja kokeilevin kappale, josta tuli mielestämme niin hyvä, että se haluttiin julkaista vielä kuluvan kesän aikana”, Kuosmanen kertoo.

”Jokuhan tästä saattaa ajatella, että siinäpä nyt möivät sielunsa ja lähtivät mukaan nykyhapatuksiin, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Itse taas uskomme, että vielä useampi tulee kappaleesta pitämään ja saattaapa jopa salassa vähän jalkaakin sen tahtiin tampata! Kesäterveisin SoulHealer ja biisinkirjoittaja, joka toistuvasti on vannonut, että tässä bändissä ei ikipäivänä tulla käyttämään syntikoita.”

SoulHealerin pääsee todistamaan keikoilla loppukesän aikana seuraavasti:
27.7. MonoRock, Kannus
2.8. RunniRock, Iisalmi
3.8. Piippurock, Ii
16.8. Ale Pub, Hyvinkää
17.8. Rantakulmarock, Hyvinkää