SoulHealer päivitti kostyymiaan – ensimaistiainen neljänneltä levyltä julki

Kajaanilaislähtöinen yhtye nousee tuhkasta syyskuussa.

13.07.2018

Kajaanissa vuonna 2009 alkunsa saanut SoulHealer julkaisee neljännen pitkäsoittonsa 14. syyskuuta. Edellislevystä on vierähtänyt melkein neljä vuotta eikä Up from the Ashes syntynyt täysin kivuitta, kertoo kitaristi Teemu Kuosmanen.

”Porukka ehti osittain vaihtua, mutta nyt kuitenkin touhuissamme on mukana aivan uutta potkua. Uusi materiaali kuulostaa yhä edelleenkin SoulHealerilta kertosäkeineen, melodioineen ja tuplakitaroineen, mutta nyt mukaan on ujuttautunut myös raskaampiakin sävyjä ja dropattuja kitaravireitä. Keisari ei siis ole täysin vaatteitaan vaihtanut, mutta kostyymia on vain päivitetty”, Kuosmanen sanoo.

Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on julkaistu kappale The Final Judgement, joka kertoo selvästi, mitä tuleman pitää: musiikillinen perusta lepää tukevasti 80-luvun tarttuvassa heavy/power metal -hybridissä, mutta yhtye on kuitenkin kompromissittomasti tässä päivässä kiinni aina soundeja myöten.

SoulHealerin voi nähdä keikalla Kannuksen MonoRockissa 28. heinäkuuta, Paltamossa 11. elokuuta ja Nurmijärven Rantakulmarockissa 18. elokuuta. Lisää keikkoja on tulossa syksymmälle levynjulkaisun yhteyteen.

Lisää luettavaa