Soulwound tukanheilutuskarkeloissa – thrash metal -yhtye julkaisi uuden videon

Kouvolalaisyhtye alkaa seuraavaksi työstää kolmatta albumiaan.

Thrash-partio Soulwound on julkaissut uuden musiikkivideon. Alone Against All on irroitettu yhtyeen vuosi sitten julkaisemalta kakkoslevyltä No Peace. DIY-hengessä kuvatun videon editoinnista vastaa Tino-Viljami Vanhala.

”Aiemmilla videoillamme on aina ollut soittokuvaston lisäksi symbolista sisältöä, mutta tällä kertaa päätimme tehdä hyvin riisutun soittovideon kappaleeseen, joka on epäilemättä yksinkertaisessa raivokkuudessaan koko albumin punk-henkisin biisi. Korkkaa siis olut ja tule kanssamme hikisiin ja hapettomiin tukanheilutuskarkeloihin ahtaassa kellarihuoneessa, jossa taomme omaa näkemystämme suomalaisesta metallista!” yhtye kommentoi.

Yhtye heittää joulukuussa vuoden viimeiset keikkansa ja vetäytyy sitten työstämään materiaalia seuraavalle kokopitkälleen. Bändi soittaa 2. joulukuuta Myllykosken Ravintola Vanhassa Viialassa ja 15. päivä vielä Kouvolan Downtownissa, jossa lavalle nousee myös Lost Society.