Stam1nan jäähallikeikka siirtyy turvallisempaan ajankohtaan – yhtye suuntaamassa myös studioon

"Näin saamme toteutettua kaikkien aikojen suurimman Stam1na-show'n täydessä loistossaan", laulaja Hyyrynen toteaa keikan siirtymisestä.

28.07.2020

Stam1nan oli tarkoitus juhlistaa 10 vuotta täyttänyttä Viimeinen Atlantis -albumiaan jäähallikeikalla syyskuussa. Juhlakonsertin ajankohtaa on kuitenkin nyt päätetty siirtää myöhemmäksi, jotta yleisön turvallisuus voidaan turvata paremmin. Kaksiosainen juhlakonsertti, jossa kuullaan muun muassa Viimeinen Atlantis -levy kokonaisuudessaan, toteutuu 20. joulukuuta ja tapahtumapaikkana toimii Helsingin Jäähalli.

”Elämä on kuin moshpit – aina sattuu ja tapahtuu. Siispä turvallisuus ennen kaikkea, kaverit takaisin jaloilleen ja koko joukolla katse kohti tulevaa. Hyvä puoli jäähallikeikan siirtämisessä on se, että näin saamme toteutettua kaikkien aikojen suurimman Stam1na-show’n täydessä loistossaan. Emme halua tinkiä tulesta ja tappurasta”, kommentoi laulaja-kitaristi Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

”Lisäksi saamme jatkaa kesällä käynnistynyttä sävellystyötä keskeytyksettä. Yhdeksättä albumia on määrä äänittää vielä kuluvan vuoden aikana.”

Joulukuun konserttiin on vielä saatavilla rajoitettu määrä lippuja Lippupisteessä. Aiemmin ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisenaan. Mikäli uusi esiintymispäivä ei käy, niin liput voi palauttaa 15.9.2020 mennessä ostopaikkaan.

Lisää luettavaa