Steelchaos-festivaali uudistuu tänä vuonna toden teolla – ajankohta ja uusi sijainti tiedossa

Artisteja paljastetaan myöhemmin keväällä.

13.02.2020

Steelfestin sisartapahtuma Steelchaos vaihtaa tänä vuonna paikkaa ja järjestetään myös totuttua aikaisemmin. Ennen Helsingin Nosturissa pidetty metallifestivaali siirtyy Hyvinkään Villatehtaalle, joka onkin tuttu paikka kaikille Steelfest-kävijöille. Steelchaos sijoittuu pääosin Villatehtaan sisätiloihin, mutta ulkoalueelle rakennetaan myös satoja neliöitä katettua ja lämmitettyä tilaa. Festivaalin ikäraja pysyy edelleen 18 vuodessa eli koko festarialue on anniskelualuetta.

”Nosturin lopettaessa etsimme Steelchaoksen toteuttamiselle sopivaa paikkaa johon mahtuisi mukavasti vähintään 1500 ihmistä. Villatehdas puitteiltaan on tähän erinomainen ratkaisu.  Villatehtaalla toteutus on kokonaisuudessaan ’omassa hallussamme’, joten esimerkiksi festivaalien aikainen anniskelu, ruokatarjonta ja merchandise-myynti tulevat uudistumaan”, järjestäjät kommentoivat.

Totutusti marraskuun puolella järjestetty Steelchaos pidetään tänä vuonna 30.-31. lokakuuta. Ensimmäiset esiintyjät paljastetaan kevään aikana. Samalla avataan myös tapahtuman lipunmyynti.

”Neuvotteluja käydään ympäri maailman eri artistien kanssa. Aikaisempiin festivaaleihin verrattuna saatamme nähdä artisteja lukumääräisesti enemmän”, järjestäjät povaavat.

Lisää luettavaa