Suomeen kesällä saapuva Jinjer studiossa uuden levyn kimpussa – ”Päänne tulevat räjähtämään, luottakaa meihin!”

Levyn povataan ilmestyvän joskus loppuvuodesta.

29.05.2019

Ilouutisia kaikille Jinjerin ystäville: ukrainalainen metalcorejyrä julkaisi hiljattain Instagram-tilillään kuvan, jossa yhtye poseeraa studiossa yhdessä tuottaja Max Mortonin kanssa. Uutta pitkäsoittoa siis pukkaa ja vieläpä melko pian.

”Olemme iloisia saadessamme ilmoittaa, että olemme aloittaneet uuden, myöhemmin tänä vuonna julkaistavan albumimme äänitykset! Olemme Kaska Records -studiolla Kiovassa yhdessä pitkäaikaisen ystävämme ja äänimiehemme Max Mortonin kanssa ja olemme nostaneet homman taas seuraavalle tasolle. Päänne tulevat räjähtämään, luottakaa meihin!” yhtye fiilistelee julkaisemansa kuvan tekstissä.

Levyä odotellessa yhtyeen pääsee katsastamaan livenä Suomessa kahteen otteeseen kesän aikana. Jinjer on mukana niin Helsingin Tuska-festivaaleilla kuin Laukaan John Smithissä.

Jinjerin edellinen pitkäsoitto King of Everything ilmestyi kolme vuotta sitten. Alkuvuodesta bändi julkaisi puolestaan viiden biisin mittaisen Micro-ep:n,

Lisää luettavaa