Suomen japanilaisin bändi – haastattelussa nosteessa oleva samuraimetalliyhtye Whispered

Melodista deathiä japanilaisin mytologioin maustava Whispered saattaa olla seuraava suomalaisen metallin valttikortti maailmalla. Bändin ovat jo huomanneet esimerkiksi suuri tietokonepelifirma sekä monikansallinen fanijoukko.

Whisperedin genreksi on usein ilmoitettu ”samurai metal”, mikä herättää kiinnostusta ja monenlaisia mielikuvia. Onko teemallinen linja ollut keino erottautua melodisesta death metal -virrasta vai onko taustalla jotain syvempää ja merkityksellisempää?

– Tuo genretys tuli faneilta aikaa sitten, mutta onhan se osuva. Itse vältämme lokerointia, koska joskus saattaa haluta tehdä joitain juttuja, jotka eivät tohon genreen istu, aloittaa kitaristi-laulaja Jouni Valjakka.

– Joskus teini-ikäisenä tuli mieleen, että täähän ois kova idea, japanilaisia instrumentteja ja melodeathiä! Nyt erotutaan massasta ja tehdään jotain ihan omaa! Kun konseptiin sukelsi biisejä kirjoittaessa syvemmälle ja visioi koko juttua, löysi itsensä älyttömän inspiroivan ympäristön keskeltä.

– Sanoitukset pyörivät vahvasti Bushidōn (”soturin tie”, samurain elämäntapaohjeistus, toim. huom.) sekä japanilaisen mytologian ympärillä, kaikkine henkineen ja demoneineen. Kerromme tarinoita, eikä tarkoitus ole paasata mistään uskonnollisista näkemyksistä tai vastaavista.

Sitten Thousand Swords -debyytin (2010) yhtyeen miehistössä on tapahtunut paljon muutoksia. Minkälainen hierarkia bändin sisällä toimii? Onko Whispered demokraattinen ryhmä?

– Meillä on ollut sellainen meininki, että kaikki saavat vaikuttaa kaikkeen, jos kiinnostusta löytyy. Aikaisemmilta jäseniltä sitä kiinnostusta ei välttämättä tarpeeksi löytynyt.

– Nyt kokoonpano näyttää siltä, että kaikki tietävät missä mennään. Onhan sekin mahdollista, että minä, bändin taiteellinen johtaja, olen visioideni orjuuttama narsistinen kusipää, jonka kanssa kukaan ei halua työskennellä vuotta pidempään, Valjakka nauraa.

Ei pelkkää pullistelua

Uusi levy Shogunate Macabre on massiivinen ja kunnianhimoinen teos. Albumi on väännetty kasaan maailmanlaajuisessa mittakaavassa kuitenkin varsin vaatimattomissa puitteissa. Kuinka isolleen musiikki on mahdollista ampua, että jokin ”järki” säilyy? Onko pelkoa siitä, että mammuttitauti ottaa vallan ja hyvät biisit korvautuvat pelkällä pullistelulla?

– Mielestäni sen voi ampua niin isolleen kuin haluaa, mutta jos siellä ei tapahdu mitään mielenkiintoista, ollaan heikoilla jäillä. Onhan tuo pelko toki mielessä käynyt, mutta ainakin itse kyllästyn nopeasti pelkkään pullisteluun ihan omassa kamassanikin, Valjakka myöntää.

– Nykyään voi saada 19 neliön yksiössä aikaan kansainväliset kriteerit täyttävän levyn täynnä sinfonista äärimetallia, joten puitteet eivät ole niin vaativat kuin voisi kuvitella. Asiassa on myös huono puolensa, koska tarjolla on törkeä läjä bändejä eeppisine mittasuhteineen, joiden musiikki on tylsää. Kaikesta on tullut ehkä liiankin helppoa.

Esikoisenne taisi mennä aika monelta suomalaiselta ohi. Tuntuuko siltä, että olette saaneet Shogunate Macabrella uuden tilaisuuden näyttää kykynne?

– Ehdottomasti! Uusi levy on tuntunut oikeastaan koko bändille toiselta debyytiltä. Nyt ollaan paljon lähempänä sitä, mitä Whisperedin pitäisi olla.

– Vielä on käyttämättä paljon esimerkiksi japanilaisia kansanmusiikkijuttuja, joita tullaan varmasti kuulemaan jatkossa enemmän. Ensimmäisellä levyllä biisejä joutui melkeinpä ”japanisoimaan”, että saatiin kappaleet sellaiseen kuntoon, mitä levy vaati.

– Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tehdä metallia, joka on saatu omanlaiseksi sillä, että riffien päällä on harvinaisia kilkuttimia Kaukoidästä. Mielestäni monipuolisuus on tärkeää, ja esimerkiksi moni folk metal -bändi on jäänyt junnaamaan paikoilleen, koska jokaisen biisin pitää sopia bändin itselleen asettamaan lokeroon.

Pelien maailmassa

Melodinen mutta rankahko suomalaismetalli on ulkomailla kovassa kurssissa – kiitos muiden muassa Children of Bodomin ja Ensiferumin tekemän pioneerityön. Millaista sukseeta Whispered nauttii rajojemme ulkopuolella?

– Varmaan 95 prosenttia faneistamme on ulkomailta. Suomeen yritetään nyt kovasti saada tälle vuodelle keikkaa, ja muutenkin yritetään ottaa kotimaan metallikenttää paremmin haltuun.

– Tällä hetkellä meillä ei ole kauheasti apujoukkoja, meiltä uupuu esimerkiksi keikkamyyjä, jonka apu olisi varsinkin tässä julkaisun alla tervetullutta. Itsekin pääsee näissä asioissa suht pitkälle, mutta esimerkiksi festarit ottavat paljon vakavammin puhelut, jotka tulevat myyntitoimistoilta.

Millaista palaute on ollut Japanin suunnalta?

– Siellä oli pitkään aika hiljaista, vaikka muutamalta fanilta tuli palautetta, että onpas teillä loistava idea siellä pohjoisessa! Viime vuoden aikana, uusien biisien myötä ja varsinkin Japanissa vedetyn keikan takia huomiota on tullut paljon enemmän.

– Kun Tokion-keikasta lähti infoa maailmalle, Twitterissä oli yhtäkkiä satoja viestejä, että ”yatta, Whispered tulee tänne!”, ja uusi sinkku pääsi Japanin Amazonin listan kärkeen ohittaen kaikki maailmanluokan supertähdet. Tämä oli hyvin hämmentävää ja tietysti samalla äärimmäisen positiivinen yllätys. Keikallakin meno oli juuri sitä, mitä hehkutuksen perusteella pystyi päättelemään.

Musiikkianne on kuultu myös suositussa World of Tanks -pelissä. Miten ihmeessä tällainen diili saatiin solmittua?

– Promoottori soitti mulle ja sanoi, että Wargaming haluaa käyttää teidän musaa. Luulin, että nyt on kyseessä joku maailmanluokan kusetus, mutta pari biisiä sinne lähti. Tajuttoman siistiä, että vielä pienen joukon tiedossa oleva orkesteri pääsi mukaan noin suureen juttuun. Ilmeisesti joku koodari siellä diggailee Whisperediä.

Mikä mahtaa olla kaikkien aikojen kovin samuraielokuva, -kirja tai -tietokonepeli?

– Pitää varmaan nimetä kaikki kolme! Kovin samuraileffa on Akira Kurosawan Kagemusha (1980). Takeshi Kitanon ja Takashi Miiken samuraipätkät on myös kovia.

– Luen aika surkeasti kirjoja, mutta Juhani Lompolon klassisista japanilaista tarinoista koostama Samurai-sankarit (2001) oli mielenkiintoista luettavaa.

– Pelejä pelaan liikaa, ja olen jo vuosia odottanut jotain kovaa samuraipeliä, mutta eipä ole vielä näkynyt. Sanoisin, että kovin on japanilaisella mytologialla höystetty Ōkami (2006). Tämä ei oikeastaan ole samuraipeli, mutta jos siitä löytyy ensimmäisen levymme päähenkilö Musashibō Benkei kalastamassa, peliä ei voi jättää mainitsematta. Lisäksi pelissä on aivan jäätävän kova soundtrack!

Haastattelu on julkaistu alun perin Infernossa #114 (2/2014)