”Suurimmalla osalla Suomen death metal -bändeistä on suurempi kuulijakunta ja kysyntä ulkomailla” – haastattelussa Solothus

Raskaasti möyrivästä ja synkästä soundistaan tutuksi tullut Solothus jatkaa samoilla linjoilla myös kolmannella albumillaan.

Kuva: Jami Kallioväli

Usein kuulee puhuttavan ”vaikeasta kolmannesta albumista”. Oliko Realm of Ash and Blood teille sitä? 

– Ei oikeastaan, mureaääninen solisti Kari Kankaanpää aloittaa. 

– Sävellyspuoli otti oman aikansa, kun toisen albumin [No King Reigns Eternal, 2016] jälkeen tuli keikkailtua suhteellisen aktiivisesti, mutta Velin [Karjalainen, kitara] kynästä syntyi tasaiseen tahtiin uutta materiaalia. Itse nauhoittaminen sujui erinomaisesti Lauri Laaksosen ja Tommi Ilmasen vahtivien silmien alla. 

Solothusin tekstit vaikuttavat usein kovin toismaailmallisilta ja vaikeasti tulkittavilta, vaikka ne edustavatkin periaatteessa melko normaalia metallisanastoa. Ovatko tekstinne puhdasta fiktiota? 

– Biisien taustalla on kohtauksia, asioita, tuntemuksia tai ideoita niin sanotusta ”oikeasta elämästä”, mutta jokainen saa tulkita sanoitukset ihan miten haluaa. Henkilökohtaisesti paras keino kanavoida omia ajatuksiani on kirjoittaa ne tarinoiden muotoon. 

Solothusin musiikillinen linja on ollut vuonna 2007 startanneen uran alusta alkaen hidas death/doom. Yhtyeen vertaisnimiksi amerikkalainen levy-yhtiö 20 Buck Spin antaa muiden muassa Celtic Frostin, Coffinsin, Hooded Menacen ja (vanhan) My Dying Briden. 

Onko tyylinne ihan tarkoituksellinen veto, vai onko laahaus muodostunut linjaksenne ikään kuin vahingossa? 

– Meillä oli alusta lähtien palava halu soittaa erittäin raskasta perinteistä doom metalia, mutta hyvin pian aloittamisen jälkeen soundimme alkoi hitsautua kohti sitä, mitä se nykyään on, eli doomin ja death metalin ristisiitosta. Sanoisin, että tässä on ollut kyse aivan luonnollisesta kehityksestä. 

Solothusin jäsenillä on myös muita aktiivisia bändejä, joista mainittakoon Gorephilia, Sepulchral Curse ja Yawning Void. Mikä on Solothusin paikka prioriteettiasteikolla? 

– Yksinkertaisesti sanottuna erittäin korkea. Jos jäsenet eivät olisi tosissaan ja priorisoisi bändiä, asiat eivät etenisi mihinkään suuntaan, Kankaanpää järkeilee. 

– Usein homma tuntuu vain menevän siihen, että jos on aktiivinen musiikin parissa, sitä tulee soitettua useammassa bändissä. 

Minulle on muodostunut nettiselailun perusteella kuva, että Solothus on tunnetumpi ulkomailla kuin Suomessa. Millainen fanikanta teiltä löytyy? 

– Tuntuu, että suurimmalla osalla Suomen death metal -bändeistä on suurempi kuulijakunta ja kysyntä ulkomailla kuin Suomessa! Syytä tähän en osaa sanoa. 

– Fanikannastamme löytyy niin doom- kuin death metal -porukkaa, vähän siitä riippuen, miten kuulija musiikkimme ottaa. Solothusin soundi on sellainen, että menemme tarvittaessa sulavasti kumpaan vain lokeroon, vaikka totuudessa sijaitsemme jossain näiden kahden genren välissä. 

Julkaistu Infernossa 3/2020.