Vuonna 2019 syntynyt Infirmum on nuori bändi. Minkälaisesta tarpeesta se lähti liikkeelle?
– Tarpeesta ilmaista itseään ja saada kanavoitua erilaiset tunnetilat mahdollisimman rakentavasti, kitaristi-laulaja-perustajajäsen Timo Solonen määrittää.
– Säveltäminen on itselleni selvästi toimivin ratkaisu ja paras tapa pitää pää suht kunnossa. Hienoahan se on, jos tällainen musa maistuu muillekin ihmisille ja auttaa jaksamaan.
– Henkilökohtaisesti olen halunnut tehdä tällaista musaa siitä lähtien, kun löysin genren teini-ikäisenä, laulaja Anna Rose kertoo.
– Olen kokeillut useita projekteja, mutta sopivien tyyppien löytäminen on ollut hankalaa. Moni asia sai minut unohtamaan koko ajatuksen, mutta en päästänyt siitä koskaan täysin irti. Musiikki on toiminut minulle turvana, jonka avulla voin sekä analysoida että välittää tunteitani terveellä tavalla. Samanlaisen tilan tarjoaminen kuulijoille oli minulle suuri motivaattori.
The Great Unknown -ep:ltä löytyy kolme kappaletta. Miksi teitte tähän väliin lyhytjulkaisun?
– Halusimme julkaista uutta musiikkia, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta kokopitkän äänittämiseen. Materiaalia on tarpeeksi, mutta ilmaista tämä ei ole, Solonen sanoo.
– Emme halunneet venyttää hiljaista aikaa liian pitkälle, vaan ideana oli näyttää, että olemme saaneet jotain aikaan tällä kokoonpanolla. Mask- ja The Great Unknown -kappaleet olivat rakenteiltaan valmiina jo yli vuosi sitten, ja kolmanneksi päätimme valita Fearless Part II:n, koska Anna oli jo testannut biisiin uutta sanoitusta.
Infirmumin kokoonpano on kasvanut reippaasti sitten Walls of Sorrow -levyn (2020). Kuinka tämä on vaikuttanut kappaleiden kirjoittamiseen?
– Homma vaati totuttelua, sillä bändi muuttui yhtäkkiä minun ja Timon jutusta seitsemän ihmisen kokoonpanoksi, Rose myöntää.
– Vaikka aikataulut ovat olleet haasteellisia ja hektisiä, minusta tuntuu, että olemme onnistuneet aika hyvin ja biisinkirjoitus tulee olemaan tästä eteenpäin sujuvampaa.
– Biisien raakaideat tulee usein äänitettyä kännykkään, ja sen jälkeen, inspiraation iskiessä, äänitän demoversioita kotona. Joskus tulee ihan ok-juttuja ja joskus täyttä kuraa. Kaikkea en viitsi laittaa muille kuultavaksi, onneksi itsekritiikki toimii edes vähän, Solonen kertoo.
– Usein laitan ekan version Ernalle [Siikavirta, koskettimet] tai Hanskalle [Hanna-Leena Lassila, rummut] ja sen jälkeen kaikkien kuultavaksi. Jokainen voi kertoa mielipiteensä siitä, miten edetä, mikäli raakile todetaan toimivaksi.
Kuinka treenaaminen on sujunut näinkin haasteellisena aikana?
– Huonosti, Solonen huokaa. – Asumme ympäri Suomea ja ihmisillä on työnsä ja perheensä, joten aikataulutus on hankalahkoa. Meillä ei ole myöskään vakinaista treenipaikkaa, mutta se on vain hidaste.
Mitä Infirmumin tulevaisuudessa siintää?
– Yritämme saada kasaan rahoitusta, jotta pääsisimme äänittämään kokopitkää vuoden lopulla. Muutama kiinnostunut taho ja sopiva studiokin olisi tiedossa. Keikoillekin pitäisi päästä, mutta se on tällä hetkellä aika hankalaa. Olemme varsin tuntematon bändi, joten keikkojen saaminen on senkin vuoksi haastavaa, Solonen sanoo.
– Levy-yhtiön löytäminen olisi hienoa, mutta olemme valmiita julkaisemaan myös omakustanteen. Musatyyli tulee säilymään synkähkönä ja melodisena death doomina. Synkkä on aina kaunista, oli musiikki sitten hidasta tai nopeaa.
Julkaistu Infernossa 2/2022.