Tähän on tultu: Stam1na- ja YUP-linkitetty WÖYH!-yhtye julkaisee aikuisten värityskirjan

12.01.2016

Aikuisten värityskirjat. No, eipä niistä nyt sen enempää – paitsi että ensimmäinen bändimaailmaan sijoittuva mokoma on ihan justiinsa todellisuutta.

Vähemmän yllättäen asialla on Stam1na–YUP-veljespari Hyyrysen muodostama WÖYH!-yhtye. Bändin fanin ja graafikon Laura Ollin piirroksiin pohjaavan nimi on Kivi Sakset Paperi.

– Kovakantisen opuksen sisältä löytyy värityskuvien lisäksi esimerkiksi kartta, irrotettava lautapeli, krypto, paperinaamioita ja upeita maalauksia. Oikeastaan kyseessä on matkaopas wöyhötyksen maailmaan! yhtyeen laulaja-kitaristi Jussi Hyyrynen kertoo tiedotteessa.

Värityskirjaa tulee saamaan paitsi yhtyeen verkkokaupasta myös sen ensi kuun alussa starttaavalta Suomen-kiertueelta. Rundin paikkakunnat ovat seuraavat:

ke 03.02. Espoo, Sellosali
to 04.02. Tampere, Klubi
pe 05.02. Joensuu, Kerubi
la 06.02. Lahti, Möysän Musaklubi
to 11.02. Oulu, 45 Special
pe 12.02. Kuopio, Henry´s Pub
la 13.02. Lappeenranta, Old Cock
pe 19.02. Valkeakoski, Linno
la 20.02. Helsinki, Tavastiaklubi
pe 26.02. Kouvola, House of Rock
la 27.02. Jyväskylä, Lutakko

Lisää luettavaa