Sepulturan pitkäaikainen kitaristi, 52-vuotias Andreas Kisser kertoo tuoreessa RockSverigen haastattelussa lopettaneensa alkoholin käytön kokonaan noin puolitoista vuotta sitten.
”Tajusin olevani alkoholin orja. Aina kun olin tilanteessa, jossa piti valita esimerkiksi ravintola, minne matkustamme perheen kanssa tai millaisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin menemme, alkoholilla oli suurin merkitys päätöstä tehdessä. ’Tuossa maassa ei tarjota alkoholia, sinne emme siis mene’ ja niin edelleen. Oli mukana sitten perhe tai hyvät ystävät, alkoholi painoi vaakakupissa aina enemmän”, Kisser toteaa.
”Ylläni oli tämä varjo, joka teki kaikki päätökset puolestani ja se alkoi tulla kaikkien suhteiden väliin – perheen, ystävien ja minun itseni kanssa. Niinpä päätin lopettaa. Kun ymmärsin millainen orja olin, tiesin heti, mikä polku minun on valittava. Tein päätöksen ja oloni on mahtava.”
”Äläkä ymmärrä väärin – rakastan juomista, mutta olen jo osani juonut. Tiedän mitä se on ja tiedän myös ne vaarat, jotka tähän elämäntapaan liittyy. Takahuoneiden bileet, kaikki on ilmaista ja helposti saatavilla – niissä tilanteissa täytyy olla hyvin varovainen.”
Sepultura julkaisee elokuussa uuden SepulQuarta-albumin, joka on äänitetty koronakaranteenin aikana. Levyllä yhtye esittää pääasiassa omia kappaleitaan vaihtuvien vierailijoiden avustuksella ja jokainen on äänittänyt omat osuutensa kotistudioissaan. Vierailijoiden joukossa ovat muun muassa Devin Townsend, David Ellefson, Scott Ian, Danko Jones, Alex Skolnick, Matt Heafy sekä Phil Campbell, jonka kanssa yhtye soittaa Motörheadin Orgasmatronin.
Sepultura on myös kiinnitetty kesän 2022 Nummirockin kattaukseen.