Tältä näyttää Dani Filthin tähdittämä satanistikultista kertova kauhuleffa – tsekkaa traileri

Saatanallisia riittejä ja Dani.

29.04.2021

Cradle of Filthin pääjehu Dani Filth nähdään tulevassa Baphomet-nimisessä kauhurainassa. Matthan Harrisonin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo amerikkalaisesta perheestä, jonka elämästä tulee helvettiä, kun satanistisen kultin pomo vierailee heidän maatilallaan.

Kulttipomo Henrik Brandr haluaisi ostaa epäpyhällä maalla sijaitsevan tilan, mutta perhe ei halua myydä sitä. Henrik ei päätöstä sulata ja päättää ottaa ranchin itselleen vaikka väkivaltaa käyttäen.

Filthin ja ohjaaja/käsikirjoittaja Harrisonin lisäksi leffassa nähdään Nick Principle, Giovanni Lombardo Radice, Colin Ward, Charlotte Bjornbak ja Stephen Brodie.

Ensi-ilta eri digipalveluissa kesäkuun 8. päivä.

Alla traileri ja juliste.

Lisää luettavaa