”Tämä on viimeinen esiintymiseni Five Finger Death Punchin kanssa” – amerikkalaisbändin keikalla jälleen draamaa

Jälleen uusi käänne laulaja Ivan Moodyn saippuaoopperassa.

13.06.2017

Five Finger Death Punch -yhtyeen elämä ei ole viime aikoina ollut mitään ruusuilla tanssimista. Draamaa on riittänyt erityisesti päihdeongelmien kanssa painineen laulaja Ivan Moodyn suhteen.

Moody antoi hiljattain radiossa kommentteja, jotka tulkittiin miehen eroilmoitukseksi. Myöhemmin Moody kuitenkin selvensi lausuntojaan ja vakuutti, ettei ole jättämässä bändiä, mutta suunnittelee aktivoituvansa Villain-sivuprojektinsa kanssa.

Viimeisin käänne saippuaoopperassa koettiin Five Finger Death Punchin keikalla Hollannissa maanantaina 12. kesäkuuta. Kuten muun muassa Loudwire uutisoi, yhtye aloitti settinsä ilman Moodya – lavalle nousi hänen sijastaan laulaja Tommy Vext (ex-Divine Heresy). Moody saapui kuitenkin lavalle kolmannen biisin aikana ja bändi jatkoi keikkaansa, kunnes poistui lavalta 40 minuutin jälkeen eikä enää palannut.

Paikallisen BD-lehden raportin mukaan bändi soitti huolimattomasti ja katosi lähes joka kappaleen välissä useiksi minuuteiksi lavalta. Silminnäkijöiden mukaan yhtye myös riiteli keskenään lavan takana. Lopulta Moody teki dramaattisen ilmoituksen yleisölle: ”Tämä on viimeinen esiintymiseni Five Finger Death Punchin kanssa”. Lisäksi laulaja tehosti sanomisiaan kurkunleikkaamiseleellä.

Yhtye ei ole kommentoinut tapahtunutta sosiaalisessa mediassa, mutta kitaristi Zoltan Bathory on twiitannut aiheesta ja kommentoi, ettei kyseessä ole ainakaan julkisuustemppu.

”Tässä on vain Murphyn laki täydessä vauhdissa. Tai enemmänkin Spinal Tap yhteentoista väännettynä. Paljon inhimillisiä ja teknisiä WTF-asioita”, Bathory kommentoi.

Nähtäväksi siis jää, miten tosissaan Moody tällä kertaa eropuheittensa kanssa onkaan. Saattaa tänään olla jo toinen ääni kellossa. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Lisää luettavaa