Tampereen Speed Metal Partyssä vietetään useita merkkijuhlia vauhdikkaan tykittelyn merkeissä

Tapahtumassa kuullaan peräti kaksi juhlakeikkaa eri yhtyeiltä.

Artillery

Tampereen Klubilla juhlitaan perjantaina 9. elokuuta vauhdikkaan musiikin merkeissä. Tuolloin järjestetään nimittäin Speed Metal Party -tapahtuma, jossa kuullaan peräti kaksi juhlakeikkaa alan veteraaneilta.

Tapahtuman pääesiintyjänä on tanskalainen Artillery (kuvassa), joka nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, missä on jo yksistään aihetta juhlaan. Sen lisäksi kotimaiset lämmittelijät Prestige ja Dethrone juhlistavat 30 vuotta sitten julkaistuja debyyttialbumeitaan ja luvassa onkin vahvasti levyihin painottuvat setit. Illan täydentävät lisäksi pitkän julkaisutauon päättävä Dead Samaritan sekä National Napalm Syndicate ja Radux.

Ennakkoliput tapahtumaan myy Tiketti alkaen 25 euron hintaan. Liput maksavat ovelta 28 euroa, mikäli niitä sinne jää myyntiin.