Tanskan thrash metal -veteraani iskee taas – Artilleryn uusi levy ulkona marraskuussa, nimikkokappale julki

The Face of Fearia kuvaillaan "old schooliksi".

27.09.2018

Vuonna 1982 perustettu tanskalainen thrash metal -jyrä Artillery valmistautuu yhdeksännen studialbuminsa julkaisuun. The Face of Fear on nykyisen kokoonpanon kolmas pitkäsoitto ja se näkee päivänvalon 16. marraskuuta. Levyltä on julkaistu maistiaisena sen nimikkokappale, jonka voit kuunnella tuosta yläpuolelta.

”Osa materiaalista on kirjoitettu jo 1980-luvun alussa ja se inspiroi meitä tekemään asiat vanhan koulukunnan tavoin studiossa. Ei liikaa kerroksia, vaan puhdasta klassista Artilleryn thrash metalia. [Laulaja Michael] Bastholm ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä. Levylle ei tullut yhtään täytebiisiä ja olen todella ylpeä lopputuloksesta. Toivon mukaan muut nauttivat siitä yhtä paljon kuin minä”, kommentoi tuottaja Søren Andersen, jolle tuleva levy on viides Artillery-yhteistyö.

Lisää luettavaa