Tarina ikiaikaisesta kaksintaistelusta överiksi vedetyn animen keinoin – multi-instrumentalisti Kámel julkaisi uuden videon

Beast-kappale löytyy Kámelin tuoreelta levyltä.

02.09.2020

Multi-instrumentalisti Kámel (oikealta nimeltään Zsolt Szilagyi, Dreamtalen kitaristin ja Atom Worksin kosketinsoittajan pesteistään tuttu mies) julkaisi elokuun alussa viidennen soololevynsä Fighting the World. Nyt levyltä löytyvälle Beast-kappaleelle on tehty musiikkivideo, jonka pariin pääset tuosta yläpuolelta.

Beast on riffivetoinen hevibiisi, jonka laukkakompista tulee ensimmäisenä mieleen Iron Maiden. Kappale kertoo sankarin ja hirviön välisestä kaksintaistelusta, jota myös kitaran ja syntikan välinen soolobattle symboloi. Mikä sopisikaan paremmin tämänkaltaisen viisun musavideoksi, kuin överiksi vedetyn animen taistelukohtaus?”, kommentoi artisti itse.

Mikäli Beast maittoi, kuuntele samoin tein koko levy alta:

Lisää luettavaa