The 69 Eyes kertoo naispuolisen aaveajajan tarinan – katso uuden singlen video

Uusi levy näkee päivänvalon syksyllä.

26.07.2019

Tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettävä The 69 Eyes valmistautuu 13. syyskuuta ilmestyvän West End -albuminsa julkaisuun raottamalla hieman lisää esirippua tulevan tieltä. Tänään on albumin toisena singlenä julkaistu Cheyenna-niminen kappale, johon on kuvattu myös Vicente Corderon ohjaama video.

”Kitaristimme Pasi (Moilanen aka Bazie) tekee demot aina ihan valmiiksi biiseiksi mutta ilman laulua. Heti kun kuulin tämän viisun, kuulin ’Cheyenna’ kertosäkeen mielessäni. Ryhtyessäni tutkimaan nimen taustaa – olisiko kyseessä intiaaniprinsessa vai mikä – törmäsin siihen, että juuri tuon nimisiä nuoria naisia oli raportoitu kadonneeksi aika ajoin Yhdysvalloissa. Naispuolisen aaveajajan tarina syntyi siitä”, laulaja Jyrki Linnankivi valaisee.

Johnny Lee Michaelsin tuottama West End pitää sisällään 11 uutta biisiä ja sillä kuullaan vierailijoina muun muassa Cradle Of Filthin Dani Filthiä, Murderdollsin Wednesday 13:a ja Beastö Blancön Calico Cooperia. Albumin ensimmäisenä singlenä on julkaistu jo aiemmin 27 & Done –niminen biisi.  Levyn ennakkomyynti on käynnistynyt tänään.

Uutta albumia seuraa samanniminen kiertue, joka alkaa Suomesta heti levyn julkaisua seuraavana päivänä. Suomesta kiertue suuntaa Keski-Eurooppaan ja Englantiin. Itä-Euroopan vuoro on alkuvuodesta 2020.

Lisää luettavaa