The Night Flight Orchestran viides albumi on valmis – luvassa aiempaa dramaattisempaa musiikkia

No nyt on dramaattista menoa!

Kuva: Emelie Lager

Muiden muassa Arch Enemystä ja Soilworkistä tuttujen miesten aikuisrockbändi The Night Flight Orchestra ilmoittaa saaneensa viidennen levynsä pakettiin.

Jossain vaiheessa alkuvuotta julkaistava albumi on nimetty Cabin Pressure Dropsiksi ja se tulee sisältämään aiempaa tummempaa menoa.

”Luulit tietäväsi, mistä The Night Flight Orchestrassa on kyse? Olit varma, että kaikki on pelkkää ilakointia, boogie-woogieta ja radioystävällistä aikuisrockia? Perhana, sinä olit väärässä. Yksi asia, mikä on pitänyt nämä ikääntyvät ruotsalaissydämet lyömässä näinkin kauan, on draama! Sisäiset konfliktit, ulkoiset konfliktit, juorut ja liioittelu”, bändi pohjustaa tiedotteessa.

”Jossain vaiheessa ensi vuotta tulemme julkaisemaan uuden albumin. Cabin Pressure Drops on katuooppera, joka pohjaa särkyneisiin unelmiin, hajonneisiin illuusioihin, sekä siihen faktaan, että olemme joskus huonompia ihmisiä kuin meidän tulisi olla. Pimeydessä on kuitenkin aina häivähdys toivoa, ja tuosta toivonhäivähdyksestä saa muovattua oikeassa mielentilassa kunnon annoksen ruotsalaista classic rock -melodraamaa.”

Yhtye päättää esitellä levyä omaperäiseen tyyliinsä julkaisemalla pienen saippuaoopperan, jonka taustalla pyörii musiikkia Cabin Pressure Dropsilta.