Jos luotamme puolivakavasti suositun Setlist.fm -verkkosivun tilastoihin, ja miksipä emme luottaisi, on brittiläinen heavy metal -legenda Judas Priest soittanut 56 vuoden aikana yli 2600 keikkaa kymmenissä eri maissa.
Kun kokeneella veteraanibändillä on takanaan näin pitkä ura, voisi helposti kuvitella, että muistikuvat ovat jo monta kertaa sumentuneet epäselviksi. Tämäkin oletus osoittautuu virheelliseksi, kun juttelee Ian Hillin kanssa.
Judas Priestin kanssa tulevana torstaina Turun Rockfestin lavalle nouseva basisti ei mieti sekuntiakaan, kun arvuuttelen ääneen, mahtaakohan hän muistaa sitä, kun Judas Priest vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa.
– Soitimme Keski-Suomessa keskikesäjuhlissa vuonna 1975… ei vaan sen oli pakko olla vuonna 1976, koska keikka oli osa Sad Wings of Destiny -albumin kiertuetta, Hill muistelee kotoaan käsin leveä hymy kasvoillaan.
Hetken ajan basisti hakee tarkkaa paikan nimeä, mutta kyllä se Saarijärvikin sieltä tietopankeista löytyy muutaman hetken kuluttua. Hill haluaa vielä tietää, että oliko keskikesän juhlistuksella Suomessa ihan oma nimikin.
– Juhannus! Kyllä! Sehän se oli, hän hihkaisee sen jälkeen, kun paljastan keskikesän valon ja lämmön juhlan nimen.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun olimme Suomessa ja paremmin tuskin olisi voinut aloittaa? Aurinko ei laskenut kai hetkeksikään ja suomalaiset taisivat ottaa siitä kaiken irti, koska juominenkaan ei loppunut ollenkaan. Kyllä siinä oli brittiläinen rock-porukka vähän ihmeissään, kun joka puolella näkyi kaljaa, kaljaa, kaljaa ja vielä lisää kaljaa.
Hill jatkaa muistelemalla, että tapahtuman promoottori hankki erikseen lentokoneen, jolla paikan päälle lennätettiin Priestin ohella Caravan ja Climax Blues Band. Kaikki peräisin Iso-Britanniasta, kuinkas muuten.
– Kone oli peräisin varmaan toisen maailmansodan ajalta ja pelkästään matka oli ikimuistoinen, mutta kyllä vielä ihmeellisempää oli soittaa keskellä kirkasta päivää Suomessa ja kaukana itsestäänselvältä pääkaupunkiseudulta.
Suomalaisille ikimuistoisin Judas Priestin vierailuista lienee tapahtunut vuonna 1991. Tuolloin britit soittivat Helsingin Jäähallissa seuranaan melko kovia orkestereita kuten Pantera ja Annihilator. Hill muistaa kiertueen hyvin.
– Pantera ja Annihilator olivat juuri julkaisseet ihan älyttömän kovat levyt ja vaikkei meilläkään huonosti mennyt Painkillerin (1990) ansiosta, niin kyllä tuo oli niitä hetkiä, kun lämppäreiden meininki lähes hirvitti, hän myöntää.
– Varsinkin Pantera oli eläimellinen. He muuttivat koko heavy metalin käsitettä. Yleisössä oli Suomessakin paljon Pantera-faneja ja tajusimme aika pian, että meidän on pistettävä parastamme, jos aiomme pärjätä tuossa seurassa.
Judas Priest on soittanut 50 vuoden aikana 14 keikkaa Suomessa. Ihan kaikki vierailut eivät ole mahdollistaneet maisemien katselemista, mutta Hill sanoo bändin yllättyneen kerta toisensa jälkeen maamme vieraanvaraisuudesta.
– En tiedä kokevatko suomalaiset asian niin, mutta mielestäni Suomi ja Englanti eivät ole ihan kauhean kaukana toisistaan kulttuurin, yksinkertaisen ruoan, vähäeleisen jurottamisen ja kuivan huumorin suhteen, basisti naureskelee.
– Minusta tuntuu aina kotoisalta, kun tulen Suomeen. Meidät on aina otettu hyvin vastaan Suomessa ja minusta on tuntunut, että esimerkiksi festarijärjestäjät oikeasti ajattelevat artisteja ja mikä voisi olla parasta esiintyjille. Tästä saa olla luvan kanssa ylpeä, koska ihan joka puolella maailmaa tapahtumat eivät ole näin ammattimaisia.
Edellisellä Suomen visiitilillään, Nokia Arenalla melko tarkalleen vuosi sitten, Hill pani merkille jotain erityistä.
– Luulenko vain vai ovatko yhä nuoremmat ihmiset löytäneet taas heavy metalin? Hill kysyy.
– Olen järkeillyt asian niin, että kaikkein isoin pop-musiikki on kehittynyt niin tuotetuksi jo niin monen vuosikymmenen ajan, että vastareaktiostakin tulee yhä suurempi. On nuoria, jotka pitävät lauluvetoisesta poppia, mutta sitten on niitä nuoria, jotka haluavat bändivetoisempaa kamaa, jossa tapahtuu jotain jossain muuallakin kuin vain lauluissa.
Hill todellakin on nähnyt kaikkea ammattimaisuuden, epäammattimaisuuden ja todella omituisten seikkailujen välillä soittaessaan pitkin maailmaa. Hekottelulle ei meinaa tulla loppua, kun hän miettii muutamia erikoistapauksia.
– Miettikää, että meidät haluttiin soittamaan jazz-festareille Kaliforniaan vuonna 1986, Hill sanoo ja tähdentää sitä, että bändi oli juuri tuolloin julkaissut Turbo-albumin ja juuri kauemmaksi ei jazzista pääse.
– Paikalla oli 300 000 ihmistä. Ainoa keino saada bändit paikalle oli kuljettaa heidät helikopterilla. Backstage sijaitsi Holiday Inn -hotellissa 10 kilometrin päässä festarialueesta ja siellä oli aika juhlava tunnelma jo päivällä.
Basistin mukaan eurooppalaiset festarit ovat kehittyneet hurjasti parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Vielä 90-luvulla monilla festareilla sai vaihtaa esiintymisasut ylleen kahden ihmisen pitämien verhojen takana.
– Olen minä ollut keikalla Slovakiassa sellaisessa paikassa, jossa backstage sijaitsi bordellissa!
– Ajattelimme että se on ihan tavallinen mukava hotelli, mutta turkkilainen bordellihan se oli. Joka puolella vilisi paljasta pintaa, mutta mikäpäs siinä, siinä lähellä pidettiin rock-festari ja homma toimii kaikin puolin hyvin.