Kitaristilegenda Timo Tolkki on kasaillut jo aikansa Infinite Visions -projektia, jonka esikoislevyn äänitykseen ja julkaisuun haettiin rahaa joukkorahoituksella.
Facebookiin ilmestynyt tilapäivitys kuitenkin kertoo, että rahoitustavoite jäi saavuttamatta:
”Koska Infinite Visions ei saavuttanut rahoitustavoitettaan, albumia ei tule valitettavasti olemaan ja bändi ei tule enää jatkamaan. Annamme nöyrimmät kiitoksemme kaikille 56:lle joukkorahoituskampanjaan osallistuneelle. Arvostamme tukeanne. Koska kyseessä oli all-or-nothing-projekti, rahanne tullaan palauttamaan HitHitin kautta.”
Infinite Visions tarjoaa jäähyväisinä viiden kappaleen demon, jolta löytyy kaksi ennenjulkaisematonta biisiä.
Mukaan on laittu lisäksi myös pari ”bonusraitaa”, eli Jimmy Pittsin kosketinsoitindemo Dangerous-kappaleelle sekä Pawel Jaroszewiczin miksaamattomat rummut Voice of Tomorrow -biisille.