Tobias Forge sanoo konservatismin inspiroivan Ghostia – ”On muotia olla typerä, koska niin on mukavampaa”

"Se on sellainen mantra: 'Ollaan ignorantteja!' ja kaikki seuraavat sitä."

11.04.2023

Ghost julkaisee loppukeväästä viiden biisin Phantomime-cover-ep:n, jolla yhtye tulkitsee muun muassa Iron Maideniä, Tina Turnernia ja Televisionia. Levyltä julkaistiin pääsiäisenä singlenä lainaversio Genesis-yhtyeen vuoden 1991 Jesus he Knows Me -kappaleesta, joka käsittelee satiirin kautta tv-evankelistoja. Ghost-liideri Tobias Forge sanoo kappaleen perimmäisen viestin osuvan hyvin myös tähän aikaan.

”Vielä muutamia vuosia sitten biisi tuntui ehkä hieman vanhentuneelta, koska niin se olikin. Mutta nyt kaikki se, mistä tästä biisissä lauletaan osuu juuri siihen samaan, mitä käsittelen omissa biiseissänikin. Eli länsimaissa valloilla olevaan muotivirtaukseen, joka haluaa, että maa on litteä. Tämä liike haluaa taannuttaa maailman ja kääntää kellot takaisin keskiajalle. En tiedä, mikä siinä on taustalla, se on pelkkää typeryyttä!” Forge toteaa NME-lehden haastattelussa.

”Meiltä kyseltiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa satanismista ja siitä, käsittelevätkö lyriikkamme Jumalaa. Niillä ei ole mitään tekemistä Jumalan tai jumalien kanssa, vaan ne käsittelevät ihmistä. Ne kertovat ihmiskunnasta. Vallanpitäjien ja seuraajien konseptista, siitä miten jotkut alistuvat sellaisille ihmisille, jotka tekevät heille kamalia asioita rahasta.”

Forge sanoo tällaisen konservatiivisuuden sekä esimerkiksi Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin olevan iso inspiraation lähde.

”On muotia olla typerä, koska niin on mukavampaa. Se on sellainen mantra: ’Ollaan ignorantteja!’ ja kaikki seuraavat sitä”, Forge tuumaa.

”Sitä tapahtuu kaikkialla länsimaissa, mutta meillä muilla ei vain ole Trumpia. Meillä ei ole Yhdysvaltain republikaanista puoluetta eikä meillä ole Marjorie Taylor Greeneä. Mutta kaikkialla Euroopassa tapahtuu samoja asioita, joita Amerikassa tapahtuu.”

Lisää luettavaa