Vola soittaa djent-pitoista progressiivista metallia, joka on hyökkäävimmillään suurieleistä, monikerroksista ja sanoiltaan monitulkintaista.
Asger Mygind, laulaja-kitaristi ja useimpien Vola-sävellysten tekijä, on kuin musiikkinsa vastakohta. Hän puhuu äärimmäisen maltillisesti ja pidättäytyväisesti. Harkituilla, lyhyillä lauseilla.
Pohtiessamme yhtyeen aiempien albumien Inmazesin (2015) ja Applause of a Distant Crowdin (2018) eroja Asgerin verkkainen analyyttisyys tuntuu aivan erilaiselta kuin hänen räiskyvä musiikkinsa.
– Olen yhä hyvin ylpeä noista levyistä. Ovathan ne erilaisia keskenään. Varsinkin tuotannollisesti. Asger pohtii hiljaa.
– Inmazes oli soundiltaan koneellinen. Erittäin prosessoitu. Applause taas on orgaanisempi. Se ei kuulosta metallialbumilta. Sillä on enemmän rauhallisia hetkiä. Se on siinä mielessä dynaamisempi.
– Applausilla voi varmasti kuulla, että halusimme tehdä pesäeroa koko djent-kuvioon, joka oli isosti valloillaan tuolloin. Halusimme tehdä jotain enemmän progressiiviseen rockiin kallistuvaa. Mutta sitten palasimme taaksepäin. Oli mielenkiintoista yhdistää vahvuuksiamme. Huomaan nyt, miten selkeästi albumimme ovat reaktioita toisiinsa.
Yllättävän moni Vola-kuulija taisi ottaa molemmat albumit omakseen?
– Kyllä. Se oli erikoista. Mutta luotin siihen. Tiesin, että ne ovat pinnaltaan erilaista. Sisällä oli silti Volan henki. Luin minä muutamia kommentteja, joissa toinen koettiin toista selvästi paremmaksi, laulaja-kitaristi sanoo.
– Ehkäpä hienointa oli kuulla monelta fanilta, että kuulostimme molemmilla levyillä Volalta. Se herätti itseluottamusta, että voimme tehdä monenlaista musiikkia, eikä meidän tarvitse harkita julkaisevamme sitä eri nimellä.
Volat kaakkoon
Pikkuhiljaa rentoutuva Asger sanoo, että hänen bändissään kuuluu useamman levyn ja satojen keikkojen kokemus.
Hän kertoo pääsevänsä albumi albumilta lähemmäksi ilmaisukeinoja, joita on tavoitellut koko Volan olemassaolon ajan. Eikä kyse ole ainoastaan tavasta, jolla hän säveltää musiikkia.
– Olen aina tiennyt, millaista musiikkia haluan tehdä. Haasteena on ollut, miten tuottaa sen ääni studiossa. Vaikeinta on ollut löytää synasoundeja, jotka vastaavat mielentilaa, jota haluan ilmentää. Niin monia soundeja on jo käytetty. Myös laulusovituksista on yhä vaikeampaa tehdä tunnistettavia, mutta koen löytäneeni oman ääneni ihan tässä hiljattain. Tämän ja edellisen levyn aikoihin.
– Haluan kirjoittaa musiikkia, jota ei ole heti pureksittu puhki. Jotain sellaista, joka kyllä iskee heti, mutta herättää uteliaisuutta kuunnella lisää ja saa kuulijat palaamaan levyn pariin. Nykyisyys ei ole kaikkein pitkäjänteisintä aikaa ihmiskunnan historiassa, mutta tiedän, että haastavalle ja palkitsevalle musiikille on yhtä tilausta.
– Voisin kai sanoa, että haluan tehdä yksinkertaisesti mielenkiintoista musiikkia. Se on vaatinut paljon syventymistä työkaluihin. Sitä ei voi oppia kuin yrityksen ja erehdyksen kautta. Ajan kanssa.
Volan kolmas albumi Witness summaa bändin raskaita ja keveitä puolia bändin tähän saakka jalostetuimmaksi soundiksi. Asger kertoo hieman tavallisesta poikkeavasta metodista, jolla albumi lähti syntymään.
– Jacob Hansen, kaveri joka miksasi albumin, oli meille soundin suhteen valtava inspiraatio. Hän tuli mukaan prosessiin ajoissa. Jo ennen kuin kirjoitimme levylle kappalettakaan.
– Hän tekee valtavaa soundia, jossa on paljon tilaa. Se soi täysillä. Todella dynaamisesti. Tiesimme, että voisimme kirjoittaa paljon perkussioita, kitararaitoja, kosketinsoundeja ja lauluharmonioita. Jacob saisi sen kaiken toimimaan yhdessä. Hänen tuotantotavastaan tuli eräänlainen majakkamme, jota kohti sävellyksissämme suuntasimme.
– Huomasin myös palanneeni monien nuoruuden suosikkieni pariin. Porcupine Tree, Soilwork, Meshuggah. Sanoisin, ettei tarvitse edes höristellä korviaan kuullakseen nämä vaikutteet levyllämme. Emme peittele niitä.
Harmoniaa ristiriidoista
Volan raskaimmat riffittelyt huokuvat progemetallisuuden ohella djentin ilmavaa massiivisuutta.
Djent on hieman kaksiteräinen miekka. ”Nytkytys” saattaa kuulostaa vaikuttavalta hetken aikaa, mutta jos kappaleissa ei ole muita koukkuja, kuulija puutuu nopeasti. Asger tiedostaa tämän.
– En ole koskaan ihastunut yksitotisesti yhteen soundiin ja lähtenyt toistamaan sitä omalla tavallani. Minua kiehtovat vastakohdat. Ristiriidat. Ääripäät. Kaikki sellainen, jossa vastakohdat muodostavat harmoniaa, hän kuvailee.
– Djent-riffit yhdistettynä progerockin koskettimiin ja melodeathin harmonisiin kertosäkeisiin. Se luo skitsofreenisen soundin, joka käy jollain järjettömällä tavalla järkeen. Se ilmentää parhaiten sitä, millaisena koen ihmisyyden.
– Olemme tasapainoilleet Monsters-ep:stämme [2011] asti tämän reseptin eri sekoitusten välillä ja luottaneet intuitioomme. Meille on lopulta tärkeintä, että musiikkimme tuntuu monessa mielessä. Ja ennen kaikkea meissä itsessämme.
Asger kertoo säveltävänsä kappaleensa usein hyvin riisutuiksi versioiksi, jopa akustisesti, koska haluaa niiden perustuvan aidosti vahvoihin aineksiin.
– Toivon ihmisten aistivan sen, että kaikkien suurieleisten soundien ja häiriintyneiden kitaroiden alla on aina hyvin perustavanlaatuisia kappaleita. Lauluja, jotka voisi soittaa vaikka akustisella kitaralla.
– On tärkeää, että kaiken ytimessä on jotain, mikä ei perustu vain kovaäänisiin soundeihin tai isoihin sovituksiin. Monimutkaiset sovitukset on voimistava, ei kappaleita määrittävä tekijä.
Ihmisääniä ilman genrerajoja
Oman kontrastinsa Volan soundiin tuo Asger itse tunnistettavalla lauluäänellään. Juuri laulu on monissa Witnessin kappaleissa pääasiallinen melodinen elementti, joka toimii varsinkin kertosäkeissä monimutkaisempienkin sävellysten terävimpänä koukkuna.
– Kappaleet perustuvat yleensä kitarariffeihin. Toisinaan yhtä ainutta riffiä soittamalla mieleeni alkaa piirtyä mielikuva kertosäkeestä. Se taas inspiroi sovittamaan lauluille aivan oman tunnelmaa tukevan roolinsa, Asger kertoo.
– En muista ainuttakaan kappalettamme, jossa laulut olisivat olleet alusta alkaen keskiössä. Riffit ruokkivat laulamistani ja laulut taas lyriikoita. Jossain kohtaa kappale irrottautuu hallinnastamme.
– Lyriikoista saatan kirjoittaa useita versioita, eikä ensimmäisistä ideoista selviä valmiisiin teksteihin kuin yksi rivi. Olen kirjoittaja, joka antaa mielikuvituksen lentää. En pysäytä sitä ennen aikojaan.
Mielikuvitusta Volan sovituksista todellakin löytyy. Aivan kuin aiemmin kuvaillussa ääripäiden kohtaamisessa ei olisi ollut tarpeeksi, Asger inspiroitui etsimään These Black Claws -kappaleeseen varsin yllättävän vierailijan. Biisissä kuullaan räppäriä nimeltä Bless, joka tunnetaan rap-duo Shahmenin toisena puolena.
– Sävelsin ihan ensimmäisenä asiana levylle Black Clawsin biitin, ja mietin jo hetken, olenkohan kirjoittamassa metallilevyä ollenkaan, Asger sanoo naurahtaen ensimmäisen kerran koko keskustelumme aikana.
– Naureskelimme hetken, että tämähän on ihan hiphopia, ei sitä voi panna levylle. Sitten tajusimme, että juuri siksi sen on oltava mukana. Päätimme viedä ajatuksen vielä pidemmälle. Tilanne vaati aivan tietynlaista räppiä.
– Onneksi Shahmenin kaverit olivat valmiita osallistumaan kappaleen tekoon. Löysin heidät itse asiassa Youtubesta, kun etsin räppäreitä, joilla olisi astetta matalampi äänenväri. Sattumalta yhden videon kommenteissa puhuttiin heistä.
– Pidin heidän tyylistään ja halusin antaa Blessin kirjoittaa osionsa sanoitukset. Se loi levylle omanlaisensa yllätysmomentin, joka kuitenkin sopii hämmentävän hyvin yhteen albumin luonteen kanssa. Tuo kokemus oli valtavan inspiroiva, ja löysin siitä kipinää muihinkin kappaleisiin, vaikkei se niissä niin ilmeisesti kuulukaan.
Virnistelevä Asger kertoo löytäneensä räpistä muutenkin yllättäviä vaikutteita.
– En kasvanut räpin parissa, mutta olen alkanut kuunnella sitä ihan hiljattain, koska genren omalaatuinen rytmimaailma kiehtoo. En halua olla jumissa metallin rytmisten sääntöjen keskellä.
– Pidän sellaisesta räpistä, jossa on synkkä ja kylmä tunnelma. Esimerkiksi käyvät Tyler, the Creator ja Shahmen, tietenkin. Niin kauan kuin tunnelma ja groove kohtaavat, koukutun helposti. Vaikken olisi sitä itse aiemmin uskonut.
Lukuisten kertojien näkemyksiä
Perinteisesti muusikot kertovat kuinka henkilökohtaisia heidän sanoituksensa ovat. Asger on tässäkin mielessä pieni poikkeus: laulaja-kitaristi ei kerro vuodattavansa musiikkiinsa suoraan itseään, ainakaan tietoisesti.
– Pidän siitä, miten jokainen kappale voi olla kirjoitettu eri kertojan näkökulmasta, enkä ole itse yksikään niistä. Jokaisessa kappaleessa saattaa olla vähän minua, mutta ennemmin ne ovat yksittäisiä tarinoita
– Pelkkä oma tapani kokea asioita olisi aika tylsää. Olen ihan tavallinen kaveri, eikä minulla ole suuria kantaa ottavia ajatuksia ihmisistä tai elämästä. Se ei tarkoita, etten voisi samastua erilaisiin ajatuksiin siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Vola kanavanani kykenen luomaan hahmoja, joiden kautta voin ymmärtää paremmin eri näkemyksiä.
Asger nostaa Witness-albumilta esille pari teemoiltaan erilaista biisiä.
– Straight Lines kertoo pakomatkalla olevasta ihmisestä. Tekstin perusteella ei voi tietää, jahtaako häntä jokin todellinen vai tapahtuuko kaikki harhoina hänen päässään. Luulenpa, että kappaleesta tullaan kuulemaan muunlaisiakin tulkintoja.
– 24 Sidewaysin sanat taas syntyivät puhtaasti intron ja säkeistön riffeistä. Ne huusivat jotain todella aggressiivista. Yritin ensin äärimmäisempiä laulutapoja. Se ei toiminut. Sitten äänitin laulumelodiat vokooderin läpi. Annoin vain palaa ja kerroin ihmiskunnan epäonnistumisesta yhteisönä. Siitä, ettemme tunne syyllisyyttä maailmamme tuhosta.
– Toivottavasti kaksi näinkin erilaista sanoitusta samalla albumilla käy järkeen, kun kuulee kokonaisuuden. Levyllä tarkastellaan paljon jälkiviisautta. Sitä, miten asiat hajoavat, emmekä ymmärrä syitä siihen ennen kuin vasta jälkikäteen. Sitä, että ihmiset ovat oman elämänsä todistajia, jotka eivät pysty aina vaikuttamaan elämänsä kulkuun.
Todistajia ei tarvitse hakea kaukaa, kun Witnessiin tarttuu ensimmäisen kerran: albumin kansista kuulijaa tuijottaa valtava silmän kaltainen kuvajainen, joka vangitsee huomion varmasti.
Kuin summatakseen koko Volan filosofian Asger kertoo, etteivät bändin levyjen visuaalisuudetkaan synny aivan tavalliseen tapaan.
– Löysimme kuvan sattumalta Instagramista. Se oli jotain, mihin me kaikki tunsimme outoa yhteyttä. Otin silmänräpäyksessä yhteyttä kuvan tekijään Gregor Huberiin. Hän oli onneksemme suostuvainen myymään teoksensa.
– Kuvaa ei siis tehty albumia varten, mutta pidän siitä, että kansi syntyi tällä tavalla. Uskon, että on palkitsevaa antaa levy kuvaajan tai taiteilijan kuultavaksi ja nähdä sitten, millainen hänen tulkintansa musiikista on. Minun tapauksessani on yhtä mielenkiintoista etsiä kuva, joka on minulle kuin musiikkimme visuaalinen ilmentymä.
– Kannen voi tulkita monella tavalla. Se voi olla silmä, joka katsoo sinua. Todistaa jotain mitä teet tai olet tekemättä. Mutta se voi näyttää myös joltakin palavalta. Kuten keihäiltä. Näin katsojasta tulee silminnäkijä, joka tulkitsee kannen omalla tavallaan. Hän luo itse sen mielikuvan, jonka kautta haluaa albumin kokea.
Julkaistu Infernossa 5/2021.