Toimiva yhtälö – haastattelussa Apina

Tunnetun lohkaisun mukaan mieli on kuin laskuvarjo – se toimii vain avoimena. Apina edellyttää kuulijoiltaan avomielisyyttä niin musiikin kuin sanoitustenkin tasolla.

Kuva: Sami Jämsén

Oulussa perustettu Apina soittaa kantaaottavilla teksteillä teroitettua rapmetallia. Yhtyeen debyyttialbumi Infektiko on teemalevy. Se kertoo yhdeksässä kappaleessa yhdeksän fiktiivistä tarinaa yhdeksästä eri henkilöstä. Hahmoja yhdistää ongelmiensa tiedostaminen sekä kyvyttömyys tai haluttomuus hakea niihin apua.

Infektikon teeman sitoo yhteen albumin toinen single, biisi nimeltä Oi, isänmaa!

– Jos sen kappaleen kuuntelee irtobiisinä, sitä voi pitää koko kansakunnan avunhuutona, sanoo Henri ”Pessi” Pesonen, Apinan sanoittaja, räppäri ja laulaja. – Levyn konseptissa se kuitenkin vetää yhteen kaikki yhdeksän tarinaa.

Pessi kertoo Infektikolla kohujulkkiksesta, raiskaajasta, rikollisesta, syrjäytyneestä ja viidestä muusta traagisesta hahmosta. Levyn valmistuttua hänen pöytälaatikkoonsa jäi vielä toinen mokoma tuskaisia rooleja. Pessi kirjoitti valmiit, konseptiin sopivat tekstit pariinkymmeneen kappaleeseen, joista puolet pääsi Infektikolle.

– Teksti lähtee syntymään kahdesta tai neljästä muistilapulle kirjoitetusta rivistä. Ne rivit tulevat mieleen, kun törmään johonkin uutiseen, joka saa ihmettelemään, miten helvetissä voi olla näin. Esimerkiksi Pakotettuna syntyi, kun kuulin rikollisesta, joka ei voi lopettaa rikosten tekemistä, koska muuten hänet tapettaisiin.

Sanoittaminen on Pessille tapa hahmottaa maailmaa. Lyriikoita tehdessään hän ei käänny sisäänpäin vaan katsoo ympärilleen.

– Rakkauselämäni ja muukin elämäni menee ihan yhtä päin helvettiä kuin muillakin taiteilijoilla, mutta Apinan biisit eivät ole sellaisten asioiden käsittelyä varten. Sanoittamalla yritän ymmärtää ympärilläni tapahtuvia asioita.

Kirjoittaminen ei ole Pesoselle impressionistista roiskintaa. Hän sanoo tehneensä useimmat tekstit uusiksi neljä tai viisi kertaa.

– Tekstin määrään nähden hankalimpia kirjoitettavia ovat kertosäkeet. Niitä kahta tai neljää riviä joutuu miettimään kauan. Jotta voi tehdä kunnon kertsin, pitää oikeasti ymmärtää, mitä säkeistöissä sanotaan.

Sylkemisestä tarinointiin

Apina on toiminut viitisen vuotta, ja sinä aikana sen lyriikoiden linja on ehtinyt elää. Aiemmin Pessin tekstit sisälsivät kiperiä, kiertelemättömiä kommentteja yhteiskunnallisten päättäjien edesottamuksista. Nykyisin hän antaa mieluummin samastumispintaa kuin avokämmentä.

– Tie on vienyt pois suorasta poliittisuudesta. Sanoitukset ovat edelleen kantaaottavia, mutta eivät päin sylkien vaan tarinan kautta. Haluan antaa ihmisille mahdollisuuden ymmärtää toisten kohtaloita ja samastua niihin.

Se onkin bändin kannalta paras ratkaisu, sillä kyse ei ole yksin Pessistä ja hänen lyriikoistaan. Apina on neljän miehen bändi, ja kun puhutaan vaikeista asioista, koko kvartetin pitää pystyä seisomaan sanojen takana.

– Kyllä jätkiä kiinnostaa, mitä biiseissä sanon. Paria kohtaa jopa muutettiin sen vuoksi, että kaikki voivat ne allekirjoittaa.

Vaikka suorat viittaukset politiikkaan ovat vähentyneet, Apina on kaikenkattavassa kantaaottavuudessaan poliittinen yhtye siten kuin vaikkapa Rage Against the Machine on poliittinen. Apina on välillä raivoissaan, toisinaan mietteliäs, aina humaani ja jatkuvasti altavastaajan puolella. Pessillä ei ole mitään poliittinen-sanaa vastaan, kunhan ei puhuta puoluepolitiikasta.

– Olen itse poliittisesti aktiivinen. Kuulun vasemmistonuoriin, joka on sitoutumaton järjestö. Apinalla ei kuitenkaan ole puoluepoliittista kantaa.

Luontainen yhdistelmä

Kun Pessiltä kysyy, millainen musiikkikaupunki Oulu nykyisin on, hän miettii hetken, kuinka paljon sitä kehtaa kehua. Lopulta mies päätyy vastaukseen ”Suomen kovin”.

Jotkut oululaiset bändit, kuten The Scenes ja Satellite Stories, jossa Pessin isoveli soittaa bassoa, ovat nyt hyvässä nosteessa. Ja mikä parasta, kaupungin skenessä on niin hyvä henki, että samoja naamoja voi nähdä niin räppi- kuin metallikeikoillakin.

Sellainen harvinaislaatuinen avomielisyys sai myös Apinan toimimaan. Pessione-nimellä räppisooloalbumin tehnyt Pesonen näki netissä metallibändin laulajanetsintäilmoituksen ja sai päähänsä ilmoittaa näille Facebookin kautta, että laulajaa ei löydy, mutta räppäri olisi.

Niin yksinkertaista se voi olla, jos mieli on auki.

Niitäkin kuitenkin riittää, joiden mielestä rap ja metalli eivät mahdu samaan yhtälöön. Limp Bizkit ja kumppanit tuottivat aikoinaan parantumattomia traumoja tietylle hevari- ja hopparisukupolvelle. Vaikka Apina ei kuulostakaan viisitoista vuotta vanhalta nu-metalilta, se ei taatusti maistu kaikille.

Pessiä ei liikuta, onko rapmetalli jonkun mielestä ruma sana vai ei. Hän sanoo, että Apinan musiikki on bändin jäsenille luontainen tapa ilmaista itseä.

Apinan noin 22-vuotiaat jäsenet olivat lapsia vuosituhannen alussa, kun vaihtoehtometallin alavirekitarat ja sisukkaasti syljetyt raplyriikat myllersivät maailmaa yhteisvoimin. Bändin sävellyksistä vastaavat kitaristi Tuomas Alfthan, basisti Aake Lämsä ja rumpali Leo Heikkilä ovat kuunnelleet enimmäkseen metallia, varsinkin Deftonesia, Kornia ja Meshuggahia.

Pessin juuret taas ovat olleet räpissä siitä lähtien, kun sittemmin Asana tunnetuksi tullut Avain julkaisi Punainen tiili -albumin vuonna 2001. Bändin yhteisiä ihastuksia ovat Rage Against the Machine ja Hacktivist.

Ensi kesänä Apina tekee jotakin, mihin harva yhtye pystyy: soittaa sekä Tuskan ja Nummirockin metallijuhlilla että hiphoptapahtuma Pipefestissä.

– Onhan Suomessa tehty rapmetallia ennenkin. Joskus vuosituhannen vaihteessa täällä oli KMA sun muut, mutta ehkä niiden musa ei ollut vielä ihan valmista. Ei Apina ole keksinyt pyörää uudelleen, vaan uuden tavan polkea sitä.

Sanotaan, että kitarabändeillä menee juuri nyt huonommin kuin rapryhmillä. Miten Apinalla menee?

– Tämänhän täytyy tarkoittaa sitä, että Apinalla menee hyvin huonosti!

Haastattelu julkaistu Infernossa 3/2015.