Trey Azagthothin mukaan Morbid Angelissa on uusi laulaja-basisti – David Vincent on eri mieltä

16.06.2015

Floridasta kuuluu kummia. Kitaristi Trey Azagthoth tiedottaa, että Steve Tucker on palannut Morbid Angelin riveihin. Tucker oli laulavan basistin tontilla David Vincentin ollessa sivussa kokoonpanossa 1997–2004.

”Minä ja Steve Tucker työskentelemme jälleen Morbid Angelin parissa. Seuraavasta albumista tulee sairas!” Azagthoth kirjoittaa.

David Vincent on asiasta kuitenkin pikkuisen eri mieltä ja antoi pian oman tiedotteensa kuultuaan Azagthothin lausunnosta.

”Päätelmä, että minä olen lähtenyt Morbid Angelista, on väärä. Alleviivaan, että en ole lähtenyt Morbid Angelista eikä minua ole pyydetty niin tekemään”, Vincent kirjoittaa.

No, tässä välissä rumpali Tim Yeung päätti jättää laivan oma-aloitteisesti. Hän kirjoittaa, että on odotellut oikeaa hetkeä uutisten kertomiseen ja kokee sen tulleen nyt.

”Taloudellisten erimielisyyksien takia minä en jatka Morbid Angelissa. Nämä viisi vuotta ovat olleet hienoja ja toivon parasta Treylle ja Morbid Angelille. Minä katson mihin maailma heittää minut seuraavaksi”, Yeung tiedottaa.

Sillä lailla. Jäämme odottelemaan tilanteen selkiytymistä.

Lisää luettavaa