Tribulation-kitaristilta soolomateriaalia – Genrevalinta yllättää toden teolla

10.12.2016

Kolme mainiota levyä tehnyt ruotsalainen Tribulation on tullut tunnetuksi kokeilullisesta death/black metalista, joka sai todellisen kruununsa viime vuonna ilmestyneellä Children of the Night -mestariteoksella.

Bändin kitaristille Jonathan Hulténille tämäkään ei riitä, sillä mies on päätynyt tekemään sooloalbumin. Projektin nimi on Chants from Another Place, ja materiaalin kuvaillaan olevan hitusen folkahtavaa ja tummasävyistä akustista musiikkia jossain Nick Draken, Led Zeppelinin kevyempien raitojen ja Anna Ternheimin linjoilla.

Vaikka musiikki eroaa tyylillisesti Tribulationista, Hultén näkee molemmat projektit osana suurempaa kokonaisuutta.

– Kaikki tekemäni musiikki on yhteydessä toisiinsa. Kirjoitan kappaleet usein ensin akustisiksi ja lähden sitten myöhemmin muokkaamaan niitä rockiin tai metalliin sopiviksi. Biisien muoto vaihtelee, mutta niiden ydin pysyy muuttumattomana, ja vaikka rokkivedolla ei olisi musiikillisesti mitään tekemistä akustisen alkuperäisversion kanssa, sanoitukset ja viesti säilyvät samoina. Näin on esimerkiksi viimeisimmältä Tribulation-levyltä löytyvän Windsin kanssa, Hultén kertoi Metal Hammerin haastattelussa.

Lisää luettavaa