Tunteiden äärilaidoilla – haastattelussa Sylvaine

Melankolista ja kaunista post-metalia tekevä Sylvaine osuu neljännellä levyllään häränsilmään. Tällä kertaa musiikki kumpusi menetyksen tuskasta.

Uusi levysi Nova on melkoinen teos. Millaisin fiiliksin kuuntelet sitä itse?

– Se on ehdottomasti henkilökohtaisin albumini, joka todella haastoi minut tunteideni äärilaidoille. Näin paljastavan levyn julkaisu hirvittää, mutta se on myös vapauttavaa, projektin takaa löytyvä Kathrine ”Sylvaine” Shepard myöntää. 

– Nova syntyi elämäni raskaimpina aikoina, joten kaiken kanavointi joksikin kauniiksi ja omasta mielestäni tärkeäksi on ollut voimakas kokemus. Olen äärimmäisen ylpeä Novasta sekä sen saamasta muodosta ja myös kiitollinen niille, jotka auttoivat tämän levyn synnyssä. 

Kirjoitit albumin koronapandemian aikana. Kuinka se erosi normaalista työskentelystä? 

– Minusta pandemia on ollut elämämme epätodellisinta aikaa, ja uskon, että se on muuttanut jollain tavalla meistä jokaista. Joillekin se on ollut mahtava luovuudenpuuska, koska heillä on ollut viimeinkin aikaa omistautua taiteelleen, mutta toisille ihmiskontaktien puute on ollut haastavaa ja tyrehdyttänyt heidän luovuuttaan. 

– Itse koin tänä aikana henkilökohtaisen menetyksen samalla kun koko maailma kärsi kollektiivisesta menetyksestä. Prosessi oli alusta loppuun haastava, eikä ainoastaan tunteellisuutensa vuoksi, vaan myös pandemian aiheuttamien olosuhteiden ansiosta. 

– Sävellän aina yksin, mutta pandemiaeristys nosti yksinäisyyteni uudelle tasolle. En kysele useinkaan apua levyjeni teossa, koska haluan pysyä rehellisenä itselleni, mutta tällä kertaa kysyin sitä entistäkin vähemmän, sillä kaikki olivat tavallaan tavoittamattomissa. 

– Olen kiitollinen katarttisesta kokemuksesta, vaikka se vaatikin veronsa. Syntyikö Novan musiikki ennen sanoituksia? 

– Musiikki tulee yleensä ensin, sillä minulla on tapana säveltää kappaleiksi asioita, joita on hankala kuvailla sanoin. Kirjoitan kuitenkin sanoituksia puhelimeeni muistiin aina kun mieleen tulee hyvä aihe, jonka voisi kehittää biisiksi asti. 

– Nova-kappaleen tekstit olivat erityisen haastavat. Kyseessä oli ensimmäinen – ja toivottavasti viimeinen – kerta, kun kirjoitin sanoitukset studiossa samalla kun äänitin kitaroita. Kuten biisin sanoitukset, myös säveltäminen oli vaativaa, koska halusin puskea kappaleeseen tunteita, joita en osannut määritellä kunnolla. Minusta tuntuu, että sanat eivät riittäneet kertomaan, mitä tunnen. 

Olet asunut useammassa eri maassa. Missä koet kotisi olevan? 

– Todellinen kotini tulee aina olemaan Oslo. Kasvoin siellä, ja se muokkasi minut ihmiseksi, joka olen nyt. Vaikka tunsin itseni vähän ulkopuoliseksi ja Norja on aika konservatiivinen maa, olen tiukasti kiinni norjalaisten luonnonläheisessä mielenmaisemassa.
– Pariisi on kuitenkin ikuisesti kaupunki, jossa sydämeni on. Minulla on valtavasti kauniita muistoja tästä kaupungista, ja monet kokemukset, sekä hyvät että huonot, ovat kasvattaneet minua viime vuosien aikana. Myös Pariisi tuntuu kodilta, ei samassa mielessä kuin Oslo, mutta se on ollut suuri osa aikuiselämääni. Monet läheisistä ystävistäni ovat Pariisissa, ja myös suurin osa muusikkotovereistani asuu Ranskassa. 

Mitkä Novan kappaleista ovat suosikkejasi soittaa? 

– Jokaisessa biisissä on oma juttunsa, mutta muistan, kun soitimme ensimmäistä kertaa Mono No Awaren liverumpalini Dorianin [Mansiaux] kanssa. Ajattelin, että tämä kappale tulee potkimaan livenä, hah hah. 

– Odotan myös, että pääsemme soittamaan Nowhere, Still Somewheren, koska sillä on erityinen paikka sydämessäni. 

Julkaistu Infernossa 2/2022.

Lisää luettavaa