Tuple Salmela puhdistautuu henkisesti sooloalbumin merkeissä – ensimmäinen single julki

Laulaja heittää hevivaihteen sijaan silmään kevyempää AOR-vaihdetta.

28.06.2019

Tarotin ja Lazy Bonezin laulajana tutuksi tullut Tommi ”Tuple” Salmela julkaisee ensi vuonna ensimmäisen soololabuminsa, jolla laulaja puhdistautuu henkisesti asioista, joita tälle on elämän aikana sattunut. Mukana on niin niin surullisia kuin iloisiakin asioita, joita käydään läpi kronologisesti.

Tulevalta levyltä on nyt julkaistu ensimmäisenä maistiaisena single Together, joka osaltaan näyttää, ettei Salmelan soololevyllä mennä tyylillisesti sellaisia latuja, mitä laulajan kohdalla kenties ensimmäisenä voisi odottaa.

”Olen laulanut kauan heavy metal -painotteista musiikkia, joten nyt tuli sopiva aika tulkita vähän kevyempää rock/AOR-pohjaisempaa kamaa, jollaisesta olen aina tykännyt. Together on omistettu neljä vuotta sitten syntyneelle tyttärelleni, jonka maailmaan tulo ei ollut mikään itsestäänselvyys. Tämän kaiken voi varmasti kappaleesta sekä tuntea että kuulla”, Tuple kertoo.

Lisää luettavaa