Tuska Open Air ensi kesänä K-18 – ”Tulee mahdollistamaan entistä paremman festivaalikokemuksen”

Dimmu Borgir ensimmäinen artistikiinnitys vuodelle 2019.

13.09.2018

Tuska-festivaali järjestetään taas ensi kesänä tuttuun tapaan juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 28.-30. kesäkuuta Helsingin Suvilahdessa. Yksi iso muutos ensi kesänä kuitenkin tapahtuu, nimittäin festivaalin ikäraja nostetaan 18 ikävuoteen. Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen sanoo päätöksen olleen vaikea ja sitä on pohdittu jo vuosia.

”Tämä tulee ennen kaikkea mahdollistamaan entistä paremman festivaalikokemuksen Tuska-kävijöille. Alaikäisten kävijöiden määrä on valitettavasti vähentynyt vuosi vuodelta ja tänä kesänä heitä oli enää alle sata. Tuolla määrällä ei voida enää perustella ikärajattomuudesta syntyviä kuluja ja kun vaakakupissa toisella puolella painaa ne mielettömät mahdollisuudet millä voidaan parantaa täysi-ikäisten festarikävijöiden juhlaa, niin tämä on ’no-brainer’, kuten amerikkalainen sanoisi”, Mäkynen perustelee.

Ikärajan vastapainoksi jokainen kolmen päivän ja sunnuntain Tuska-lipun haltija voi tuoda 0-10 -vuotiaan tulevan hevikansalaisen mukanaan tutustumaan ”PikkuTuskan” festaritunnelmaan.

Ensi kesän bändikattauksen korkkaa Norjan oma Dimmu Borgir. Sinfonisen black metalin suurnimi on vieraillut Tuskassa viimeksi 2014. Rajoitettu erä erikoishintaisia kolmen päivän ”early crow” -lippuja on myynnissä Tiketissä, Ticketmasterissa ja Lippu.fi:ssä alkaen 129 euroa vuoden loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

Muista esiintyjistä, lippukategorioista, VIP-paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin.

Lisää luettavaa