Tutuista hahmoista koostuva Chamelion tuo fantasiametallimaailmansa verkkokalvoille – Hero’s Tale kiteyttää, mistä bändissä on kysymys

Kappale on toinen maistiainen tulevalta Legends & Lores -debyytiltä.

03.11.2023

Chamelion on kotimainen fantasiametalliyhtye, jonka miehistöltä löytyy aiempaa kokemusta muun muassa Poisonblackista, Dreamtalesta, Burning Pointista ja Kalmahista. Kosketinsoittaja Marco Sneckin ajatuksesta alkunsa saanut yhtye julkaisee 8. joulukuuta Legends & Lores -debyyttialbuminsa, joka vilisee niin sankareita ja konnia kuin haltioita ja taikuuttakin.

Levyn ensimmäinen singlejulkaisu The Shadowleader esitteli levyn tarinan pahiksen ja nyt videoineen julkaistu Hero’s Tale puolestaan sankarin. Samalla kappale kiteyttää myös musiikillisesti mistä Chamelionissa on kysymys eli uljaista kertosäkeistä, tuplabasaritulituksesta  ja enemmän on enemmän -tyyppisistä kitarasooloista.