Tuutin täydeltä merirosvohevin juhlaa – kuuntele uusi Running Wild -kappale

19.08.2016

Jo vuonna 1979 perustettu saksalaisen hevimetallin monumentti Running Wild valmistautuu julkaisemaan uutta levyä. Rapid Foray -nimisen kiekon olisi tarkoitus ilmestyä 26. päivä kuluvaa kuuta – joka on muuten ensi viikon perjantai.

Ensimmäiseksi musiikkinäytteeksi bändi tarjoaa kappaleen nimeltä Black Bart.

Bartholomew Roberts, jota kutsuttiin Black Bartiksi, ei ollut ainoastaan yksi merirosvohistorian räiskyvimmistä persoonista, vaan myös yksi menestyneimmistä yli kahdellasadalla kaapatulla laivalla, laulaja Rolf ”Rock’n’Rolf” Kasparek kertoo.

Kasparek paljasti aiemmin levyn sisältävän entistä monimutkaisempaa kappalemateriaalia.

– Uudet biisit ovat paria edellistä levyä monimutkaisempia, minkä huomasimme erityisesti kitaroita äänittäessämme. Samalla jotkut biiseistä muistuttavat taas hyvinkin paljon vanhoja Running Wild -klassikoita. Minusta tuntuu, että kokonaisuus on aika mielenkiintoinen ja vaikuttava sekoitus eri puoliamme.

Lisää luettavaa